tiistai 31. joulukuuta 2013

Sopivan tulinen parmankinkku-aioli-pepperonipizza

Uuden vuoden ruokaa! Minulla oli uuden vuoden päivä töitä, joten tämä pizza oli vuoden vaihteen juhlan kohokohta. En kyllä pistä mitenkään pahakseni, että näinkin säyseillä suunnitelmilla mennään - päinvastoin! Kuluneen vuoteen mahtuu paljon ja jo nyt tiedän, että tulevaan vuoteen mahtuu paljon. Tuskin maltan edes odottaa! Elämä tuntuu tällä hetkellä olevan niin kovin kivaa... :)






Asiasta taas takaisin ja pizzaan... Halusin kokeilla jotain hieman erilaista, omista perinteistäni poikkeavaa, pizzaa. Se on jännä, miten juuri pizza enimmillään osoittaa, kuinka kaavoihin kangistunut ihminen voikaan joskus olla? Kuinka moni tunnustaa olevansa kinkku-ananas-aurajuusto -tyyppiä? No minä en kyllä tuota myönnä normaalistikaan, mutta tämä oli juuri oikeaa, vaihtelevaa virkstystä normaaliin repertuaariin. 


Ohje neljälle:

Pohja
1/2 hiivaa
2 1/2 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja

Tee taikina tuntia ennen kohoamaan. Murenna ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää lopuksi vielä jauhot ja vaivaa. 

Täytteet
tomaattisoossia
parmankinkkua
pepperonia
jalopenoviipaleita
paprikaa
mozzarellaa

parmesaanilastuja
rucolaa
aiolia

Levitä täytteen ainekset tasaisesti pizzan päälle ja paista 250 asteessa kymmenen minuutin ajan. Ripottele valmiin pizzan päälle parmesaania ja rucolaa sekä lisäksi muutama raita aiolia.








Aioli
3 munankeltuaista
1 rkl viinietikkaa
1/2 tl sinappia
1 maustemitta suolaa
1/2 maustemitta cayennepippuria
3 valkosipulinkynttä
3 dl öljyä

Sekoita viinietikka, munankeltuaiset ja mausteet. Lisää murskatut ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Lisää öljy ohuena nauhana, samalla voimakkaasti vatkaten. Ohenna tarvittaessa tilkalla vettä.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lämmin couscous-kanasalaatti

Helpolla ja nopealla herkulla mennään tämä viikonloppu. Tämä on oikeastaan ainut couscous-ruoka, jota tapaan tehdä.






Samaisen ohjeen löytää myös Pirkan grillatut vihannekset -pussin kyljestä

1 kanaliemikuutio
3 dl couscousia
pussi Pirkan grillattuja vihanneksia (pakastealtaasta)
1 prk fetakuutioita öljymarinadissa
1 pkt broilerin fileesuikaleita
kalamataoliiveja
suolaa
mustapippuria
yrttimausteseos

Laita vesi ja kanaliemikuutio kattilaan liedelle. Lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen fetapurkin öljyä. Lisää couscousit kiehuvaan veteen ja ota kattila pois liedeltä. Anna niiden turvota.

Paista muutamassa ruokalusikallisessa öljyä (fetapurkista) vihannekset. Mausta suolalla, mustapippurilla ja yrttimausteseoksella. Laita vihannekset sivuun hetkeksi odottamaan.

Paista öljyssä vielä fileesuikaleet ja kokoa salaatti valmiiksi kerroksittain laakealle vadille. Kumoa pohjalle ensin couscous, päälle vihannekset ja kana. Loppusilauksena lisää vielä fetakuutiot ja kalamataoliivit.

Nauti lämpimän patongin kanssa!


lauantai 28. joulukuuta 2013

Uusi lelu - jalka kuoharicoolerille

Turhamaisuuksien turhuus ja elämisen ihanuus! Minun on jo pitkään tehnyt mieli jalkaa kuohuviinicoolerille. Sain nyt tämän joku aikaa sitten ja on se kyllä ihana! <3
Eihän tällä mitään tee, mutta onhan se paljon ihanempaa nauttia jalojuomaa, kun pullo tönöttää jalan päässä! En oo päivääkään ostosta katunut - vain ihania fiiliksiä ja iltoja on nautittu! Ja onhan se toisaalta näppäräkin, kun voi coolerin sijoittaa ihan, mihin mieli lystää. Kesällä se löytää paikkansa kenties terassilta - tänään pönötän sen kanssa makkarissa... :)






Tilasin jalan Chez mariukselta. Hintaa sillä oli juuri alle viidenkympin. Itse coolerin olen ostanut jo aikaisemmin samasta liikkeestä.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Hääkakku

Yltiöromanttisista romanttisin. Ruususista ruususin. Pinkeistä pinkein. Sydämellisistä sydämellisin. Siirappia ja rakkautta ilmassa! Tänään Sanni ja Eero sanovat toisilleen tahdon. Kuten kakkukin, toivottavasti myös hääparin päivä on yhtä siirappisen yltiöromanttinen. Luulen, että todennäköisesti kyllä, jos näillä lähtökohdilla meinataan alttarille marssia :).




tiistai 17. joulukuuta 2013

Suolaiset jauhelihamuffinit

Meillä oli vieraita kylässä ja olin tehnyt tarjolle kokeellisesti suolaisia ja hieman tulisia muffineja. Omaan suuhuni ja samaan lauseeseen ajateltuna muffini ja suolainen tunnuttaa jotenkin hämmentävältä, enkä osaa sanoa edelleenkään, mitä mieltä näistä olen? Voi näköjään tytön pää mennä sekaisin näinkin kummallisesta maailmanmenosta, kuin suolainen muffinssi! Mistäköhän lintukodosta minäkin olen kotoisin? :D






Ohje kuitenkin kehiin (noin 16 kpl)

400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
3 tl chilimausteseosta
200 g fetaa
kourallinen silputtua tuoretta basilikaa 
1 rkl oreganoa
4 valksipulinkynttä murskattuna
1 tl mustapippuria
2 kananmunaa
3 dl maitoa
3/4 dl oliiviöljyä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Ruskista jauheliha ja mausta suolalla. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Lisää mausteet ja feta. Sekoita toisessa kulhossa munat, maito ja öljy. Lisää seos ja jauheliha kuiviin aineisiin ja sekoita. Täytä muffinivuuat ja paista noin 25 minuuttia, kunnes muffinit saavat väriä.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Talviset cake popsit

Yritin saada näihin kakkutikkareihin jäistä ja talvista tunnelmaa. Nyt, kun olen näitä jo muutaman kerran tehnyt, on tikkareiden teko käynyt entistä helpommaksi. Koristelu vaatii pientä askartelua, mutta itsestään on kuitenkin kiinni, kuinka paljon tikkareihin haluaa nähdä vaivaa ulkonäön osalta. 






Ohje noin kymmenelle kakkutikkarille:

1 pötkö dominokeksejä
1/2 purkkia Valion maustettua mansikkarahkaa
levy valkosuklaata

elintarvikevärejä, strösseleitä yms härpäkkeitä koristeluun

Jauha keksit pieneksi ja sekoita tasaiseksi massaksi rahkan kanssa. Pyöritä keksitahnasta palloja ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa. Tuikkaa tikut pieneen määrään sulaa suklaata ja työnnä tikut kakkupalloihin. Anna jähmettyä jääkaapissa hetki. 

Sulata loppu suklaa ja värjää se haluamallasi elintarvikevärillä. Pyörittele tikkarit suklaassa ja koristele.
Näissä tikkareissa koristeena on pieni marsipaanikukka ja tomusokerista tehtyjä raitoja. Kuvassa ei erotu, mutta suihkaisin päälle vielä hieman hopeaa.




sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Piparitalkoot

Tänään Perintöessu-taloudessa aloitettiin uusi perinne - piparitalkoot! Tonttulakki ja joulumusiikki pakollinen! Olen jouluihminen... Sisko poikasineen sekä perintöessun aikaisempi haltija, rakas äitini, olivat mukana tonttuilemassa. Satsi pipareita saatiin valmiiksi sekä todella hienoja taidonnäytteitä koristeluista ;) Itse ehkä hieman tylsänä leipojana tykkään tehdä pelkkiä possupipareita. Muutama siili poikkeuksena vahvisti tämänkin sännön. Possut on ihkuja! 




lauantai 14. joulukuuta 2013

Talvinen pingviinikakku

Arkistojen aarteet osa 6. Pingviinikakku on Herra Perintöessulle ensimmäinen tekemäni synttärikakku. Herra Perintöessu täyttää vuosia aina hyiseen aikaan, joten pingut sopivat hyvin juhlistamaan tätä hetkeä. Ja minun mielestäni ne ovat muutenkin söpöjä otuksia (jollei pikkuisia possuja lasketa). Possuja ei voita mikään! :)




maanantai 9. joulukuuta 2013

Mitä tehdä lopulle kinkulle? Jääkaapin tyhjennysruokaa eli kinkku-sipulipiirakkaa

Kuten otsakkeesta jo arvaakin, paistoimme itsenäisyyspäivänä pienen (4,5 kg) joulukinkun. En malttanut odottaa enää yhtään, että saisin suuhuni jouluisia herkkuja. Kinkun lisäksi olin tehnyt myös laatikoita ja rosollia. Nyt kolme päivää syötyämme tuota ihanaa jouluista eläimen osaa, se oli jo parhaimmat päivänsä nähnyt. Kunnon "emäntä" pyrkii hyödyntämään mahdollisimman hyvin jääkaapin sisällön, ennen kuin mitään heittää pois. Siksi tänään possuttelemmekin oikein todellista jääkaapin tyhjennysruokaa. Kauppareissu jäi tekemättä ja me saamme kupumme ravituksi. :)






Piirakan ohjeesta muodostui tällainen

Pohja
200 g voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
4 rkl vettä

Täyte
joulukinkun jämät (n. 100 g)
1/2 pekoninpaketin loput paistettuna
2 punasipulia öljyssä kuullotettuna
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
4 valkosipulinkynttä
1 tl savupaprikajauhetta
ripaus cayennepippuria
mustapippuria
suolaa

Pinnalle juustoraastetta


Nypi voi jauhoihin ja lisää kylmä vesi. Anna taikinan levätä jääkaapissa hetki ja levitä se tarkasti vuoan pohjalle. Pistele taikinaan haarukalla reikiä ja esipaista pohjaa 225 asteessa 10 minuutin ajan.

Levitä pohjan päälle täytteet: kinkku, paistettu pekonisilppu ja paistetut punasipulisiivut. Sekoita täytteen ainekset: kananmunat, ranskankerma, murskatut valkosipulinkynnet ja mausteet. Valuta seos täytteiden päälle ja ripottele lopuksi vielä juustoraaste. Paista piirakkaa 15 minuuttia 225  asteessa tai kunnes se saa kauniin värin.








Hääkakku

Arkostojen aarteita osa 6. Siitä on jo vähän yli vuosi aikaa, kun hyvä ystäväni vietti pieniä häitä <3
Meillä on isoksi osaksi hyvin saman tyyppinen maku ja sainkin toteutukseen vapaat kädet. Tavoitteena oli tehdä valkoinen, yksinkertainen ja tyylikäs kakku. 






lauantai 30. marraskuuta 2013

Pirteät aamupalatikut

Aamupalalla jatketaan. Olen aamuihmisiä ja aamut ovat päivän parasta aikaa. Tänään herättelin Herra Perintöessua leivillä - tikkuun pujotetuilla leivillä. Alimmeisena saaristolaisleipää voinokareella ja päällä broilerleikettä, basilikanlehti ja kirsikkatomaatti. Aamupalaleivän uusi muoto antaa hauskan alun aamuun. :) 




perjantai 29. marraskuuta 2013

Mascarponea pastassa

Luulin, ette tämä ole miesruokaa, mutta yllättäen siitä tykättiin. Ei lihaa, eikä muutenkaan mitään mättöä... Hyvin simppeli pasta, hyvin simppeleistä aineksista. Annoksen kylkiäisinä nautimme Mia-viiniä.






Ohje on taas niitä, jotka ovat vuosien saatossa leikkautuneet, liimautuneet ja hautautuneet keittiöraamattuuni.

Pasta neljälle (me söimme kahdestaan)
noin 350 g pastaa
1 salottisipuli
3 dl valkoviiniä
1 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 dl mascarponejuustoa
suolaa
mustapuppuria
rucolaa
parmesaania

Hienonna salottisipuli ja keitä rauhallisesti valkoviini kanssa viiden minuutin ajan. Lisää joukkoon raastettu sitruunan kuori ja juusto. Keitä hetken aikaa kastiketta kokoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Keitä pasta ja valuta se kunnolla. Sekoita pasta, kastike ja rucola. Kokoa annokset lautasille ja tarjoile parmesaanin kanssa. 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Sydän-leivät

Viime viikonloppuna aloitimme aamun pikkuleipäsillä - pienillä sydämillä. Täytteet olivat hyvinkin perinteiset: pestoa, mozzarellaa, tomaattia, basilikaa ja mustapippuria. Vanha, mutta edelleen toimiva yhdistelmä. 






Mikä parhain tapa sanoa toiselle: "Hyvää Huomenta Rakas"! 

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pizzapatongit - helppo herkku

Jos haluaa helposti ja nopeasti jotain hyvää, pizzapatongit on ratkaisu. Ei tämä kunnon pizzaa korvaa, mutta nämä käyvät hyvin laiskan miehen korvikkeeksi. Ja vaihtelu sitä paitsi virkistää!






Patongit valmistuivat näin:

Halkaise villolla kaupasta ostetut paistovalmiit patongit. Voitele reunat ketsupilla. Lisää haluamasi täytteet viiltoon. Meillä laitettiin pizzoihin jauhelihaa (paistettua ja maustettua), kinkkua, tuoreita herkkusieniä paloiteltuna, ananasta, fetaa ja juustoraastetta. Lisäksi ripottelin päälle pizzamaustetta. 

Paista patongit uunissa 200 asteessa 10 minuuttia ja lisää valmiiden patonkien päälle tuoretta basilikaa. Nauti hyvän oluen kanssa! 


Näiden valmistus käy todellakin, paiston lisäksi, kymmenessä minuutissa! 




Pata-rakkaus

Sain eilen jo etukäteen joulupukilta yhden lahjan! Tämä ihana pata on ollut jo jonkun aikaa haaveissani ja valloittanut sydämeni kauneudellaan. Jollei Sarpanevan patoja huomioida, miksi kaikki padat on aina mustia ja rumiluksia? 

Turussa on onneksi Herolin liike, jossa pääsin hipelöimään tuota ihanuutta ja siitähän se sitten mukaan jo tarttuikin. Hintaa padalla on juuri alle 80€ ja sisään sinne mahtuu 4,5 l tavaraa. Myyjä lupasi tuotteelle vielä viiden vuoden takuun. Mutta uskoakseni sain tästä komistuksesta elinikäisen kumppanin <3 






Aika söpö padaksi vai mitä?



maanantai 18. marraskuuta 2013

Hirveä lakritsakastikkeessa

Sain käsiini hirvenlihaa ja päätin valmistaa sitä viikonloppuherkuksemme. En ole ennen ollut hirven kanssa tekemisissä - en ruuanvalmistuksessa tai muutenkaan ;). Kerran olen tainnut ravintolassa kuitenkin sitä maistaa. En tarkkaa tiedä, mitä osaa saamani lihalöntti oli, mutta aika loistavalta fileeltä se omaan silmääni ainakin näytti. Minulla on vuosia ollut reseptivihossani jostain lehdestä leikattu ja teipattu ohje, joka on odottanut saavansa huomiota ja nyt se hetki vihdoinkin oli käsillä. En turhaan vaalinut vuosikymmentä tuota paperinpalaa vihonkulmassani. 

Kastikkeen nimi kuulostaa jotenkin hirveältä (heh!), mutta lakritsi erottuu sen mausta vienon hennosti, antaen oivan sävyn soossiin ja se sopikin erittäin passelisti hirven kumppaniksi. Hirvi itsessään oli maukasta ja suussa sulavaa. Yllätyin itsekin untuvikkona onnistumisestani. Kasvikset oli ihan perusjuuresta, mutta se sopikin tähän annokseen paremmin, kuin sarvet hirvelle.

Herkkuannoksen kanssa nautimme Glorian ruoka ja viini -lehden suosituksesta Apassiomento vivaldia.






Lakritsakastike (4 annosta)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
100 g lanttua
1 rkl ruokosokeria
1 rkl hienonnettua timjamia
50 g pehmeää lakritsia
4 dl punaviiniä (tuntuu jostain syystä kamalalta lorottaa aina tuota ilojuomaa soossiin)
4 tl punaviinietikkaa
1 l vettä
1 rkl riistafondia
(suolaa maun mukaan)

Kuori ja paloittele sipulit ja lanttu. Mittaa sokeri kattilaan ja anna sen ruskistua kevyesti. Lisää kasvikset, timjami, lakritsa ja sekoita kevyesti. Lisää punaviini ja etikka. Keitä, kunnes nesteestä on haihtunut noin puolet. Lisää vesi ja fondi. Keitä niin mettä nestettä on jäljellä 3 dl. Siivilöi kastike ja keitä vielä niin, että nestettä on jäljellä 2 dl. 


Uunijuurekset
lanttua
porkkanaa
punasipulia
palsternakkaa
perunaa
2 rkl siirappia
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
timjamia

Kuori ja palko juurekset uunivuokaan. Lorauta sekaan öljy ja siirappi. Lisää mustapippuria, suolaa ja timjamia. Sekoita hyvin. Paista 225 asteessa, välillä käännellen, noin 40 minuuttia. 

Olisin halunnut uunijuureksiin vielä punajuurta jo kauniin värinsäkin puolesta, mutta valitettavasti se jäi vahingossa minulta pois... :(






Nostin hirven pari tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön. Maustoin fileet suolalla ja pippurilla. Herkut paistoin voissa noin 2 minuuttia per puoli, jonka jälkeen nostin lihat folion sisään kymmeneksi minuutiksi vetäytymään. Käärin pakkauksen vielä keittiöpyyhkeen sisään.

En tiedä, miten tällaista virallisesti kuuluu valmistaa, mutta näin laitettuna se maistui meidän suussamme ainakin täydelliseltä. Enkä ensi kerralla aio muuttaa valmistustekniikassani yhtään mitään...
Puolet löntistä jäi vielä pakkaseen ja ensi kerralla tekisi mieli kokeilla ehkä jotain muuta - pataa tai riimihirveä kenties?! En ehkä kuitenkaan henno vaihtaa nyt hyväksi koettua ja todettua ohjetta mihinkään muuhun. Tunnustan olevani kokeilunhaluissani vähän turhan turvallisuuden hakuinen ja nynnykin joskus. Uskokaa tai älkää!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paloautokakku

Pikku palomies sai sunnuntaina kasteen. Ja luonnollisesti ristiäiskakuksi valikoituikin paloautokakku. En ole ennen tämän tyylistä kakkua tehnytkään, joten haastetta riitti. Auton muoto oli jotenkin vaikea, mutta kuvittelisin, että tämä kuitenkin paloautoksi tunnistetaan... :D








V i i k o n l o p p u p i z z a a - viikunaa, vuohenjuustoa ja parmankinkkua

Tämä on tämän hetken suosikkipizzani, jolla viihdytin itseäni perjantai-illalla. Parmankinkkua, vuohenjuustoa, viikunaa, smetanaa, karamellisoitua sipulia ja rucolaa. Näistä aineksista ei voi tulla huonoa... ;)






Ohje kahteen pizzaan

Pohja
2 1/2 dl vettä
1/4 pkt hiivaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja

Murenna ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja oliiviöljy. Sekoita lopuksi vielä jauhot joukkoon. Anna taikinan kohota.

Leivo taikinasta kaksi pizzapohjaa ja esipaista ne. Minulla oli varmaan n. 5 minuuttia 225 asteessa...


Täytteet
1-2 punasipulia
voita
balsamiviinietikkaa
suolaa
200 g parmankinkkua
1 pötkö vuohenjuustoa
n. 300 g smetanaa
1-2 viikunaa
mustapippuria
rucolaa
oliiviöljyä

Aloita viipaloimalla sipulit. Laita nokare voita paistinpannulle ja karamellisoi siivuja puolisen tuntia matalalla lämmöllä. Lorauta lopuksi joukkoon hieman balsamicoa ja halutessasi ripaus suolaa. 
Levitä pohjan päälle smetanaa, ilmakuivatut kinkut, siivutetut viikunat, vuohenjuustoviipaleet ja sipulit. Halutessasi voit vielä roiskia smetanaa päälle...

Paista 250 asteessa noin kymmenen minuuttia, kunnes täytteet ovat kypsiä ja pohja mukavan rapsakkaa. Rouhi valmiin pizzan päälle hieman mustapippuria ja ripottele vielä kourallinen rucolaa. Lopuksi voit vielä lorauttaa hieman oliiviöljyä.






Ö r p ! 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Erilaiset aamupalasämpylät

Tänä viikonloppuna meillä oli jälleen uusi aamupalakokeilu. Koversin ensin sämpylät niin ontoiksi, kuin vaan mahdollista. Kätevänä emäntänä leivon joskus sämpylöitä pakkaseen ja aarteet ovat tarvitaessa sieltä helposti napattavissa jäyttöön. 

Koverretun sämpylän pohjalle tuli ensin parmankinkkua, suppilovahveroita ja päälle hyvin varovasti rikottu muna sekä lisäksi nokare smetanaa. Sen jälkeen kypsensin niitä 175 asteessa noin 10-13 minuuttia eli kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen vielä ihanan löysä. Ennen tarjoilua rouhaisin päälle vielä hieman mustapippuria ja suolaa. Lisäksi koristeeksi tuoreita yrttejä pinnalle eli tässä tapauksessa timjamia. 






Tämä annos herätti henkiin myös eilisen pikkujoulujuhlijan... ;)




tiistai 12. marraskuuta 2013

Siili tekee joulun

Tilasin itselleni uuden piparkakkumuotin - siilin! Aivan ylisöpö muotti! Yleensä teen piparit pelkällä possu-muotilla. Se on ollut aina paras. Possut on muutenkin niin ihkuja vaaleanpunaisien kärsiensä kanssa - syötävän söpöjä ja syötävän herkullisia. Ainakin joulukinkku ja nyhtöpossu ovat todella namia. Minulla on siis hyvin mielenkiintoinen suhde näihin töpseleihin. 

Ostin viime viikolla myös karitsan karetta pakkaseen jemmaan, kun halvalla sai. Kotiin päästyäni ryhdyin oitis googlettamaan, kuinka söpöjä eläimiä karitsatkin ovat. Melkein sama, kuin kerran töihin lähtiessäni rusakko hyppeli tien reunassa. Ensimmäinen ajatus oli jänispaisti ja seuraavaksi, että onpa söpö karvainen pupu. Rakastan eläimiä ruokana ja muutenkin, mutta on tämä suhtautuminen näihin otuksiin kuitenkin jokseenkin omituista. :D




maanantai 11. marraskuuta 2013

Herkkusalaatti parmankinkusta, vuohenjuustosta ja granaattiomenasta

Ei ihan perinteistä maanantairuokaa... Minun piti tehdä kyseistä salaattia jo viikonloppuna iltapalaksi, mutta syystä tai toisesta ainekset möllöttivät edelleen jääkaapissa. Pakkohan sitä oli viimein siis toimeen tarttua. :) 






Kasasin salaatin seuraavista aineksista:
erilaisia salaatinlehtiä
parmankinkkua 
siemensekoitusta
paistettua vuohenjuustoa
granaattiomenan siemeniä
parmesania
balsamicoa

Hyvältä maistui! Ja tämä salaatti muodostuikin eräänlaiseksi työvoitoksi! Herra Perintöessu on tähän asti  (lähes) aina inhonnut vuohenjuustoa, mutta salavaivihkaa ujuttelen sitä välillä mukaan. Ja tänään...  Siitä tykättiin oikein urakalla! Kärsivällisyys palkitaan. Eli voitte vaan kuvitella, oman vajaukseni jälkeen, mitä lähiaikoina meillä syödään... ;)

lauantai 9. marraskuuta 2013

Aamupalana paahtoleipää, pekonia ja munaa - rakkautta vain




Tänä viikonloppuna mussutettiin perinteistä aamupalaa hieman erilailla tarjoiltuna. Perintöessutaloudessa nämä viikonlopun pitkät aamut ovat muodostuneet jo perinteeksi. Töllö, pötköttelu ja aamupalaa... Yksinkertaisia pieniä hetkiä, mutta silti viikon parhaimpia hetkiä <3 On ihana yllättää toinen aina - tosin luulen, ettei se enää ole yllätys :D 








sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pröystäilemättä parhaat kananuggetit sekä lohkoperunat valkosipulidipillä

Rapeat ja samalla sisältä pehmeät nuggetit ovat namia! Ohjeen olen muokannut Nigellan reseptistä ja se on takuuvarma. En osta kaupan valmiita nuggetteja (YÖK!). Mielummin teen näitä tai olen kokonaan ilman. Kenenkään ei pitäisi ostaa niitä! Pientä vaivaa tässä taas vaaditaan, mutta takaan jälleen, kaiken olevan tuon vaivan arvoista. Yllätyt itsekin! ;)






Nuggetit
rasia maustamattomia broilerinfileitä
2-3 dl maustamatonta jugurttia
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijaa
sopivasti tuc-suolakeksejä murskattuna (n. 1 1/2 pakettia)

Leikkaa fileet nuggetin kokoisiksi paloiksi. Sekoita jugurtti, soija ja oliiviöljy ja sekoita kanan palaset joukkoon. Anna marinoitua jääkaapissa hetki.

Murskaa suolakeksit esimerkiksi sauvasekoittimen leikkuriosalla ja pyörittele nuggettien alut kauttaaltaan keksimurussa laakealla lautasella. 

Paista nuggetit uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuutin ajan. Tai frittaa öljyssä (n. 6 minuuttia). Itse olen käyttänyt molempia valmistustapoja ja kummatkin ovat hyviä! 


Lohkoperunat
Pese haluamasi määrä perunoita ja lohko ne sopiviksi paloiksi. Meidän huushollissa lohkoperunat ovat joka kerta erilaisia riippuen siitä, mitä mausteita sillä hetkellä sattuu olemaan. Tällä kertaa maustoin perunat oliiviöljyllä, chilimausteseoksella, grillimausteella, paprikalla, valkopippurilla, suolalla sekä murskatuilla ja pilkotuilla valkosipulinkynsillä. Sekoita mausteet ja öljy ja kääntele seos kunnolla perunoiden joukkoon. Paista 225 asteessa 25 minuutin ajan. Kääntele välillä.


lauantai 2. marraskuuta 2013

Valkosipulikeittoa ja yksinkertaisen nerokas rapea ranskanleipä

Olimme vanhempieni kanssa Kakola goes halloween -kierroksella ja sen jälkeisellä aterialla luonamme. Jos tuosta linnoituksesta mukaan tarttui halloween-mörköjä, karkoitimme ne illemmalla valkosipulisella keitolla. Olen tehnyt keittoa ennenkin ja se on hyvää, mutta äitini suorastaan ryysti sitä ja olisi nuollut varmaan kattilankin, jos olisin antanut ;)

Keiton kyljessä tarjoilin tylsän kuuloista ranskanleipää, mutta voin ja uunin kera, siitä muodostuu yllättävän maukas kombinaatio! En ole mikään ranskanleipä-fani, mutta nämä ovat mielestäni herkullisiä lisukkeita esimerkiksi juuri keiton kylkiäiseksi. Ja jälleen - todella helppoja!

En taaskaan muista, mistä nämä ohjeet alunperin olen kaapannut. Reseptivihkoni ovatkin pullollaan kaikkia epämääräisiä ohjeita. Sen/ne nähneet tietävät kyllä, mistä puhun. Niiden lisäksi minulla on vielä laatikko pullollaan erilaisia paperilappuja, jotka jonottavat pääsyä vihkoihini...






Valkosipulikeitto - karkoittaa mörön, kuin mörön ;)
2-3 kokonaista valkosipulia
2 sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
9 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1/2 dl tuoretta persiljaa

Kuori valkosipulinkynnet niin, että ne jäävät kokonaisiksi. (Alkuperäisessä ohjeessa oli myös kätevä VINKKI! Kaada kynsien päälle ensin kiehuvaa vettä ja anna niiden pehmetä muutama minuutti.)

Kuori ja silppua sipulit ja kuullota tilkassa öljyssä kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja mustapippuri. Anna keiton hautua puolisen tuntia ja soseuta soppa sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma ja hienonnettu persilja. Kuumenna keitto, tarjoile ja nauti!


Ranskanleipäset
Leikkaa leivästä siivuja ja voista juustohöylällä vielä siivut leipien päälle. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes voi sulaa. Lisää uunin tehot täysille ja paista kunnes leivät rapsakoituu ja pinta ruskistuu.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Jugurttijäätelö - frozen yogurt

Frozen yogurt - trendi, joka oli pakko testata. Ja onneksi testasin! Tämä olikin oikein namia ja tätä tullaan taatusti tekemään meillä uudestaankin. Ohjekin on aivan sikahelppo!






Jugurttijäätelö
500 g mustikkaa tai muuta pakastemarjaa
500 g Lindahlsin turkkilaista jugurttia
1 dl glukoosisiirappia
1,5 dl vaaleaa siirappia

Sekoita kaikki aineet vatkaimella tasaiseksi ja laita seos pakkaseen. Nautiskele reilun tunnin kuluttua.



Helppoa, kuin heinänteko! Kannattaa syödä jäätelö kuitenkin saman illan aikana. Meiltä tätä jäi yli ja seuraavana päivänä tahna oli niin tiukassa, ettei siitä tahtonut saada mitään irti. Piti sitten odotella kovettuneen möykyn sulamista kieli pitkällä...

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kinkku-juustosarvet tuorejuustolla ja piiiiiitkät viikonloppuaamut

Viikonloppujen parhautta on saada herätä rauhassa, köllötellä pitkään ja nautiskella aamupala vuoteessa. Rakastan viikonloppuaamuja ja niiden kiireettömyyttä. Rakastan köllöttelyä, tv:n töllöttelyä, aamukahvia ja aamupalaa vuoteessa. Rakastan myös, miten Herra Perintöessu tyytyväisenä myhäilee, kun saa pöperöt yöpöydälle liikuttamatta varvastakaan. Hymy palkitsee aamukokkaajan. Sieluani asuttaakin jonkinmoinen kanaemo - keltaista essua käyttävä kanaemo. Kunnon viikonloppuaamun vietto venyykin meillä välillä monen tunnin mussutteluksi ja heräilyksi.

Viikonloppuna teinkin pitkästä aikaa aamupalasarvia. Ne ovat vaihteeksi hauskoja ja kompakteja vaihtoehtoja aamupalaleipäsille. Muutama hedelmä vielä kylkeen, niin energiat riittää pitkälle päivään! Erityisen tyytyväinen olen myös ollut kuvissa näkyvään Eva Solon "kahvinkeittimeen". Siinä kahvi valmistuu kätevästi neljässä minuutissa ja sen voi helposti napata mukaan yöpöydälle. Ei suodatinpapereita, eikä ylimääräisiä johtoja. Kaunis, kompakti ja kätevä kokonaisuus kaikinpuolin. Ja eikä tarvitse hakea uutta kupposta kaukaa, kun kahvikarahvin voi ottaa mukaan yöpöydälle tönöttämään. Tämän hankinnan jälkeen emme ole tavallista keitintä kaivanneet enää yhtään ja emmekä sellaista edes omistakaan.






Kinkku-juustosarvet
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
100 g voita
2 dl vettä
25 g hiivaa

täyte:
kinkkua
paprikajauhetta
pizzamaustetta
juustoraastetta
tuorejuustoa omalla suosikkimaulla

kananmunaa voiteluun


Sekoita jauhot, sola ja sokeri. Nypi voi joukkoon. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja yhdistä seos kuivien aineiden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota.

Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä ympyrät. Jaa ne kahdeksaan lohkoon ja täytä lohkot leveämmästä päästä. Kääri ja taivuta sarviksi. Anna kohota vielä.

Voitele sarvet munalla ja ripota päälle vielä juustoraastetta. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.

Sisäfilee punaviinikastikkeella sekä herkulliset koskenlaskijan kermaperunat

Klassikko, joka ei petä. Sisäfilee, punkkusoossi ja kermapotut. Lisukkeena vielä suosikkini eli pannulla haudutettuja sipuleita. Meillä liha valmistetaan just alta mediumin. Se kutkuttaa makuhermoja parhaiten. Suolaa, pippuria, paisto voissa ja hetken vetäytyminen. Ei kummempia taikatemppuja, mutta kun liha on hyvää, ei se muuta tarvitsekaan.

Soossin tein pakastamastani nyhtöpossuliemestä. Varmaan demi glacekin tähän käy, mutta nyhtöpossuliemi on siitä hauska, kun siinä on valmiina jo paljon mausteita ja omia sävyjä! Siihen vain lisätään punkkua, suolaa, sokeria ja maizenaa noin summamutikassa ja keitellään kasaan. Parempaa ohjetta ei ole, kuin että maistele ahkeraan, mitä teet ja jos olo on epävarma, niin kuin minulla, pakota myös se ukko sieltä sohvalta maistamaan... Ja avot, löytyy paras kombinaatio juuri omaan makuun :D





Koskenlaskijan kermapotut 

n. 7 suurta perunaa
4 tai enempi valkosipulin kynsiä (meidän huushollissa enempi on parempi)
loraus öljyä
1 prk ruokakermaa
0,5-1 pkt koskenlaskijaa maun mukaan
suolaa
pippuria

Kuori ja pilko perunat. Lorauta öljy kattilaan, lisää murskatut valkosipulin kynnet ja perunat.Heitä joukkoon kerma, reilu desi vettä ja haluamasi määrä koskenlaskijaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Keittele aineksia kattilassa miedolla lämmöllä, noin puolisen tuntia, kunnes perunoista irtoaa tärkkelys. Laita seos vuokaan ja lisää päälle vielä halutessasi juustoraastetta. Paista 175 asteisessa uunissa noin tunti. 

Trust me, näin saat elämäsi parhaimmat kermapotut! Vaatii jälleen hieman aikaa, mutta oman kokemukseni ja makumieltymykseni mukaan, nämä todellakin ovat täyteläisimmät ja herkullisimmat kermapotut. Tosin mikään, missä on koskenlaskijaa, ei voi olla huonoa.






Haudutetut sipulit
monta pientä sipulia (tai jollet löydä pieniä, pilko isommat osiin)
2 rkl soijaa
3 rkl siirappia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä

Kuori sipulit ja ruskista öljyssä. Lisää joukkoon valkosipulinkynnet, soija ja siirappi. Hauduttele puolisen tuntia miedolla lämmöllä kannen alla.






Ja tässä otos todellisuudesta viikonlopun Perintöessutaloudesta... Herra Essu soffalla odottamassa "ravintolan" avautumista ja kutsua lautasen ääreen valmiiseen pöytään. Onneksi matka ei oo pitkä ;)





perjantai 25. lokakuuta 2013

Parmankinkkua ja mozzarellaa

Perjantaiksi piti keksiä helppoa, halpaa ja hyvää naposteltavaa illaksi. En ole liiemmälti sipsien, karkkien sun muiden ystävä, mutta nämä ovat mitä mainiointa mutusteltavaa työviikon jälkeen viinilasillisen kaverina. 




Ja todellakaan ohjeeseen ei kuulu muuta, kuin rucolaa, parmankinkkua ja mozzarellaa, joka tarjoillaan yhtenä ihanaisena suupalana. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kummituskakku!

Huuuuuuuuu!!! Kakku on ystäväni Eemeli-pojan kummitussynttäreille, mutta miksei kummitus sopisi myös näin syksynä halloween-juhliin.







torstai 17. lokakuuta 2013

Sitruuna-vuohenjuustopasta

Vuohenjuuston tykkääjänä sanon, että ihana ohje <3 Mikään, mikä maistuu juustolta, ei voi olla huonoa. Oli oiva tilaisuus tehdä tätä, kun vuohenjuuston vihaaja oli poissa kotoota... ;) Kissa on poissa, niin hiiret tanssii pöydillä. Jostain sen tapaisesta oli tässäkin kyse...






150 g pastaa
0,5 dl lehtipersiljaa
0,5 sitruunaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 dl ruokakermaa
ripaus mustapippuria 
ripaus sormisuolaa
100 g vuohenjuustoa
0,5 dl pinjansiemeniä

Keitä pasta ohjeen mukaan. Valmista sillä aikaa kastike ja paista vuohenjuustokiekot. Hienonna persilja, raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Kuori ja hienonna valkosipuli ja paahda pinjansiemenet pannulla. Kuullota valkosipulit öljyssä. Lisää kerma valkosipuli-öljyseokseen ja anna jäähtyä. Lisää persilja, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Valuta pasta ja sekoita kastikkeeseen. Lisää vuohenjuusto ja pinjansiemenet. Minä onneton unohdin lisätä ne siemenet... :( 
Oli kyllä silti todella hyvää. Nauti juustonrakastaja, nauti!

Härkätartar ja juuriselleriremoulade Tomi Björckin tapaan

Raaka liha on mulle, kuin karkkia - tosin karkki on pahempaa...





4 annosta

200 g härän paistia tai marmorifileetä (mä käytin ulkofileetä)
1 rkl sinappia
2 tippaa tabascoa
1 salottisipuli
suolaa ja pippuria

Remoulade
1 dl majoneesia
1 rkl kapriksia
1/2 pnt ruohosipulia
1/2 juuriselleri (mä laitoin 1/4, koska selleri on vähän liian jännittävä mulle)


Hienonna salottisipuli pieniksi kuutioiksi ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Kuivata talouspaperin päällä. Raavi liha pieneksi terävällä veitsellä. Itse käytin sauvasekoittimen sellaista leikkurijuttua, joka osoittautui tässä erittäin täydelliseksi. Sekoita liha ja sipulit kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla. Maista. Lisää tabasco ja sinappi ja sekoita hyvin. Anna massan maustua noin viisi minuuttia.

Valmista remouladekastike. Hienonna juuriselleri, ruohosipuli ja kaprikset ja sekoita kaikki pilkotut ainekset majoneesin kanssa. Anna maustua viisi minuuttia ja kokoa annos.


Jos olet kunnon kotikokki ja haluat tehdä majoneesinki itse, niin tässä siihen ohje. Suosittelen, koska majon teko on todella helppoa ja sen ostaminen kaupasta olisi todellista kerskakulutusta... ;) No joo, jokainen taplaa tyylillään... :D

Majo
2 keltuaista
1 tl sinappia
1/3 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 rkl viinietikkaa
3.1/2 dl öljyä
1 rkl vettä

Sekoita mausteet ja keltuainen. Lisää öljy ohuena nauhana vimmatusti vispaten. Ja jos majo on liian sakeaa, lisää vesi.


torstai 10. lokakuuta 2013

Mikki Hiiri -kakku

Arkistojen aarteita osa 5. Juhlien teemana oli Mikki ja Minni. Kaikista tekeleistäni, tämä on ollut lähinnä omaa sydäntäni <3. Olen varmasti maailman suurin Mikki-fani ja tuntui, että tätä tehdessäni annoin kaikkeni niin henkisesti, kuin fyysisestikin tähän kakkuun ja siihen taisi jäädä jopa pieni pala omaa sydäntä ja sieluakin. Voi Mikki - Ihana Pallokorva <3

Juhlijoita oli pirskeissä kaksi ja pienemmälle juhlijalle tein myös sankarin kokoisen Minni-kakun kylkeen. 

Nämä olivat mielestäni ehkä kaikkien aikojen vaativimmat kakut, jotka olen tehny. Vieläkin haikeudella ajattelen noita otuksia ja kuinka tosissani laitoin itseni tähän likoon. Onneksi minulla on oma Mikki kotona, jonka voi ottaa tarvittaessa kainaloon ja se ei häviä mihinkään! 



lauantai 5. lokakuuta 2013

Pulled pork -burgerit & savu-pekonimajoneesi

Lähikaupassa oli kassleria edullisesti tyrkyllä, joten suora syy-seuraus johti ilman muuta nyhtöpossupurilaisiin. Lihalimppi maksoi vain 5€(!), joten sen lisäksi, että tämä on todella herkullista, tämä on myös todella halpaa herkkua. Ainoa homman negatiivinen puoli on se, että murkina valmistuu "ripeästi" noin kuudessa tunnissa... ;) eli mitään arkista pikaruokaa tämä ei ole. 

Käsi sydämellä vakuutan ja vannon homman kuitenkin olevan kaiken tuon ajan ja vaivan arvoista!

Lisäksi kaikille epäileville tuomaille, jotka nyt ajattelevat, että kassler on ällöttävää ja inhottavaa, voin vakuuttaa ettei se ole. Ette ole todennäköisesti vain syöneet oikein laitettua kassleria. Ne inhottavat läskiset, rasvaiset ja epämääräiset kohdat ovat juuri homman juju ja salaisuus lihan maukkauteen ja mehevyyteen! Lisäksi lopputuotteessa niitä ei ole enää edes jäljellä, koska kaikki rasva on sulanut pois ja mitä jäljelle jää, revitään pois. 

Minäkin pitkään vääräuskoisena jopa halveksuin kyseistä sian osaa, mutta vihdoinkin olen kokenut valaistuksen tämän suorastaan jumalaisen ruhonosan suhteen. Joko tarpeeksi ylistin nyhtöpossua..? En todellakaan! :D

Nautimme herkun tällä kertaa salaatin, tomaatin, kipparijuuston, haudutetun punasipulin sekä savu-pekonimajoneesin kanssa.






Alkuvaiheen possun valmistukseen olen napannut Suolaa & hunajaa blogista. Ainoastaan marinadin olen muuttanut oman makuni mukaiseksi. Ja tässä vielä ohje:

1,2 kg kassleria

Mausteseos
2 tl paprikaa
2 tl maldon suolaa (minä käytän merisuolaa)
runsaasti Santa Marian roasted garlic & pepper -mausteseosta
1/4 tl chiliä
mustapippuria

Liemi
kuumaa vettä
2 sipulia
öljyä
4 valkosipulin kynttä
1 tähtianis
kokonaisia mustapippureita

marinadiin Santa Marian american BBQsauce hickorya


Sekoita pintamausteen ainekset. Hiero maustetta reilusti possun pintaan ja anna maustua. Yön yli olisi hyvä, mutta itse en koskaan ole niin suunnitelmallinen, jotta possuni tuon aikaa maustuisi. 

Nosta liha tuntia ennen lämpiämään ja paista pannulla pinnat kiinni. Lisää limppi, liemen ainekset ja kuuma vesi pataan. Riittää, että vesi peittää possua noin puoleen väliin asti.

Paista sikaa uunissa ensin ilman kantta 45 minuuttia 200 asteessa. Tämän jälkeen laita kansi päälle ja laske lämpö 150 asteeseen. Pidä uunissa 1,5-2 tuntia. Nosta pata pois uunista, käännä liha ja jatka vielä toiset 1,5-2 tuntia.

Nosta lihat padasta ja revi se säikeiksi. Poista samalla ylimääräinen rasva. Sekoita joukkoon marinadi ja lisää tilkka haudutuslientä sekaan. Kypsennä lihaa uunissa 175 asteessa folion alla vielä puolisen tuntia.

Yleensä otan vielä siivilöimällä keitinliemen talteen myöhempää käyttöä varten. Liemi on nimittäin oiva pohja esimerkiksi punaviinikastikkeelle... :P Siitä saa ihan omanlaisensa hauskan säväyksen soossiin!






Jos jaksat nähdä tämän kaiken vaivan täydellisen lihan valmistukseen, älä vaan sorru ostamaan hampurilaissämpylöitä valmiina! Tai älä tee sitä koskaan muutenkaan... Tässä kohtaa ei kannata enää pilata tätä täydellistä ateriaa laiskuudella.  Nämä kuitenkin valmistuvat kätevästi sillä aikaa, kun liha hautuu.



Hampurilaiset (8 kpl)

2 dl vettä
1/2 pkt hiivaa
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
3 rkl pehmeää voita
Pinnan voiteluun vielä yksi muna ja koristeeksi seesaminsiemeniä


Sekoita kädenlämpöinen vesi, hiiva ja sokeri. Yhdistä omassa kulhossaan jauhot ja suola. Nypi pehmeä voi joukkoon. Lisää vesi-hiivaseos sekä muna joukkoon. Vaivaa taikinaa ja jätä se kohoamaan 1-2 tunniksi.

Pyörittele taikina littaniksi sämpylöiksi ja jätä sämpylät uudelleen kohoamaan 1-2 tunniksi. Taikina on todella takertuvaa, mutta ole kärsivällinen, koska lopputulos on sitäkin pehmeämpää.

Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele päälle vielä seesaminsiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia. Laita paiston ajaksi uunin pohjalle pieni kulhollinen vettä.



Savu-pekonimajoneesi

2 keltuaista
1 tl sinappia
1/3 tl savusuolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 sitruunan mehu
3 1/2 dl öljyä
vettä
pekonia
jalosavu-aromia

Sekoita mausteet ja keltuainen. Lisää öljy ohuena nauhana samalla voimakkaasti vatkaten. Lisää vettä saavuttaaksesi halutun löysyyden/tanakkuuden majoneesiin. Paista pekoni ja jäähdytä se. Lisää silputtu pekoni majoneesin joukkoon sekä muutamia tippoja savuaromia.


Haudutetut punasipulit

punasipulia
rypsiöljyä
loraus siirappia
loraus soijaa

Pilko haluamasi määrä punasipuleita renkaiksi. Lisää pannuun paistinrasva sekä sipulit. Lorauta joukkoon siirappia ja soijaa. Anna hautua pienessä lämmössä kannen alla. Muista käydä välillä kääntelemässä.


Jos jaksat ja haluat nähdä kaiken tämän vaivan pork pulled -aterian eteen, voin taata, ettet enää ikinä tilaa hampurilaisia oikeassa ravintolassa. Kotona saa parempaa ja paljon halvemmalla. Ja paaaaaljon isommalla vaivalla... ;)