Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamupala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamupala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Aamupalaa hauskemmin!

Pimeät syysaamut alkavat aurinkoisemmin ihanalla aamupalalla. Yllätä puolisosi tai jälkikasvusi! Minulle helpoin ja luonnollisin tapa osoittaa huomaavaisuutta sille tärkeimmälle on ruoka. Kaikki maistuu paremmalta, kun murkina hivelee silmää ja kantaa annoksen tarjottimella suoraan vuoteeseen. Tämä ei ehkä ole se terveellisin tapa aloittaa aamu, mutta kuka sitä viikonloppuna huomaa? Ja eipä ole paistettu muna ja nakki myöskään itselle maistunut koskaan näin hyvin! :D









Halkaise nakki pituussuunnassa niin, että nakki jää toisesta päästä ehjäksi. Käännä nakin sakarat sydämen malliksi ja kiinnitä päät yhteen hammastikulla.

Lisää pannulle rasva ja paista nakkiin pinta toiselta puolelta. Käännä tämä "sydänmuotti" ja riko sen sisään kananmuna. Paistele pienellä lämmöllä, kunnes muna on hyytynyt haluamaksesi ja maista suolalla ja pippurilla.

Tämä onnistuisi varmasti myös uunissa ja se voisi olla jopa helpompikin tapa. Paistettaessa pannu sai olla todella miedolla ja kypsyminen otti aika hyvän ajan. Onneksi on aamu-uninen mies... ;)






torstai 5. maaliskuuta 2015

Bircher mysli - tuorepuuro mustikasta

Tuorepuuro tai bircher-mysli - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuorepuuro onkin tämän keittiön uusi lemppariaamupala. Miksei myös hyvä välipalakin. Puuroa en ikinä ole varsinaisemmin fanittanut, mutta tässä versiossa nyt sitäkin enemmän. Bircher-mysli sopiikin puuronvihaajalle, joka vain haaveilee terveellisemmistä aamuista. Tuorepuuroa ei keitetä, vaan se tekeytyy yön aikana jääkaapissa. Sörsseli onkin erinomainen kiireisen aamun pelastus, koska kaiken kokkailun voi ja pitääkin tehdä jo edeltävänä iltana. (Tee tätä! Tee tätä! Tee tätä!)

Yritän aina välillä terveellisyyttää ruokavaliotani ja tämä onkin yksi iso helpotus projektiini. Kaurahiutaleita, marjoja ym. terveellistä tulee popsittua tuorepuuron muodossa ihan huomaamatta.






Ohje

2 dl kaurahiutaleita
2 dl rahkaa (myös maustamaton jugurtti tai rahkajugurtti käy)
2-3 tl hunajaa
1 dl mustikoita
2 dl vanija-soija -juomaa (tai mustikkakiisselia, maitoa tms. nestettä)
(1 rkl chian siemeniä)

Sekoita kaikki aineet ja laita tiiviiseen astiaan jääkaappiin yöksi. Aamulla puuro on valmis! :)


Tuorepuuroon voi sisällyttää ihan mitä tahansa mielikuvitus keksiikään. Erilaisia marjoa, pähkinöitä, raastettuja hedelmiä tai ihan mitä vain! Jokainen voi helposti räätälöidä mieleisensä version. 

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mustikkarahka

PerintöEssu-keittiöllä oli muutama viikko sitten yhteistyö Robertsin kanssa. Tarkoituksena oli käyttää heidän smoothie-tuotteitaan erinäisiin kokkailuihin ja keksiä uusia ideioita ja vinkkejä heidän tuotteistaan.

Yksi ideoista oli tehdä smoothiesta rahkaa. Rahkan teko on muutenkin helppoa, mutta vielä helpommaksi se tuli heittämällä sekaan pelkkä smoothie!







Mustikkarahka Roberts-tyyliin

2 dl kuohukermaa
250 g maustamatonta rahkaa
1 prk Muumi-mustikkasmoothieta (Roberts)
2 rkl (tai maun mukaan) sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vispaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja smoothie. Mausta sokerilla oman makusi mukaan. Nauti!

lauantai 16. elokuuta 2014

Pitkät viikonloppuaamut ja aamupalabrunssi

Rakastan pitkiä aamuja ja lököttelyä. Joskus leikin jopa "hotelliaamupalaa" ja hemmottelen ukkoani. Tosin essunkäyttäjältä se tarkoittaa muutaman tunnin työsarkaa heti kukonlaulun aikaan. Tänään yllätin Herra Essun rakentamalla aamupalapöydän olkkariin ja rakentamalla sinne oman aamupalan mössötyspesän filtteineen ja tyynyineen. On niin ihana pötköttää, mussuttaa sekä tuijottaa töllöstä hömppaa ja miettiä, mitäs askereita sitä illasta puuhailisi.









Tarjolla oli mm. pellavansiemensämpylöitä, hedelmäsalaattia, juustoa ja keksejä, mustaherukkarahkaa, pannukakkua, höyrytettyjä nakkeja... 






Aurinkoista ja hyvää huomenta!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hyvää Huomenta Rakas -leivät

Perintöessu on ollut muutaman viikon tauolla. Ensin matkan ajan Mauritiukselle, jossa Herra ja Rouva Essu sanoivat toisilleen tahdon ja sen jälkeen blogi onkin jäänyt muuten vaan lomafiilikselle ja esiliina naulakkoon... 

Nyt on pientä ryhdistäytymistä ehkä(?) havaittavissa ja aloitettiinkin viikonloppuaamu kahvilla ja leivillä. Tällä kertaa tavallinen leipä sai uuden muodon, jossa olikin kevätaamun kaikki pirteys. "Hyvää Huomenta Rakas."






Leivät olivat hyvin perinteiset. Alla realia, päällä voita, juustoa, metvurstia, salaattia ja kirsikkatomaatteja.
Ruoka maistuu paremmalta, kun sen eteen jaksaa nähdä edes hieman vaivaa.






Rakkautta vain!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Aamiaispizza

Tänään aloitettiin viikonloppu aamiaispizzalla. Tuhti aloitus päivälle, mutta välillä kuuluukin syöpötellä ja herkutella.






Ohje kahdelle

Pohja
1/4 hiivaa
1 1/4 dl vettä
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää lopuksi jauhot ja vaivaa. Anna taikinan kohota noin kolmen vartin ajan. Uusi keksintöni oli laittaa taikinakulho kylppärin lattialle keittiöpyyhkeen alle, jossa lattialämmitys hoiti hienosti tehtävänsä... ;)


Täyte
1 prk ranskankermaa
1 pkt pekonia
2 kananmunaa
1 punasipuli
mozzarellaa
kourallinen basilikanlehtiä
oliiviöljyä
suolaa
balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Viipaloi ja paista punasipulit oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja lorauta tilkka balsamiviinietikkaa. Paista pekonit. Levitä pizzapohjalle ranskankerma. Asettele pinnalle paistetut pekonit ja sipulit. Ripottele pinnalle revitty mozzarella ja riko päälle vielä kananmuna. 

Paista 250 asteessa noin kymmenen minuutin ajan. Ripottele päälle vielä basilikan lehtiä ja viimeistele muutamalla kierroksella mustapippuria.

Tarjoile miehelle suoraan vuoteeseen... ;)






lauantai 30. marraskuuta 2013

Pirteät aamupalatikut

Aamupalalla jatketaan. Olen aamuihmisiä ja aamut ovat päivän parasta aikaa. Tänään herättelin Herra Perintöessua leivillä - tikkuun pujotetuilla leivillä. Alimmeisena saaristolaisleipää voinokareella ja päällä broilerleikettä, basilikanlehti ja kirsikkatomaatti. Aamupalaleivän uusi muoto antaa hauskan alun aamuun. :) 




tiistai 26. marraskuuta 2013

Sydän-leivät

Viime viikonloppuna aloitimme aamun pikkuleipäsillä - pienillä sydämillä. Täytteet olivat hyvinkin perinteiset: pestoa, mozzarellaa, tomaattia, basilikaa ja mustapippuria. Vanha, mutta edelleen toimiva yhdistelmä. 






Mikä parhain tapa sanoa toiselle: "Hyvää Huomenta Rakas"! 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Erilaiset aamupalasämpylät

Tänä viikonloppuna meillä oli jälleen uusi aamupalakokeilu. Koversin ensin sämpylät niin ontoiksi, kuin vaan mahdollista. Kätevänä emäntänä leivon joskus sämpylöitä pakkaseen ja aarteet ovat tarvitaessa sieltä helposti napattavissa jäyttöön. 

Koverretun sämpylän pohjalle tuli ensin parmankinkkua, suppilovahveroita ja päälle hyvin varovasti rikottu muna sekä lisäksi nokare smetanaa. Sen jälkeen kypsensin niitä 175 asteessa noin 10-13 minuuttia eli kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen vielä ihanan löysä. Ennen tarjoilua rouhaisin päälle vielä hieman mustapippuria ja suolaa. Lisäksi koristeeksi tuoreita yrttejä pinnalle eli tässä tapauksessa timjamia. 






Tämä annos herätti henkiin myös eilisen pikkujoulujuhlijan... ;)




lauantai 9. marraskuuta 2013

Aamupalana paahtoleipää, pekonia ja munaa - rakkautta vain




Tänä viikonloppuna mussutettiin perinteistä aamupalaa hieman erilailla tarjoiltuna. Perintöessutaloudessa nämä viikonlopun pitkät aamut ovat muodostuneet jo perinteeksi. Töllö, pötköttelu ja aamupalaa... Yksinkertaisia pieniä hetkiä, mutta silti viikon parhaimpia hetkiä <3 On ihana yllättää toinen aina - tosin luulen, ettei se enää ole yllätys :D 








sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kinkku-juustosarvet tuorejuustolla ja piiiiiitkät viikonloppuaamut

Viikonloppujen parhautta on saada herätä rauhassa, köllötellä pitkään ja nautiskella aamupala vuoteessa. Rakastan viikonloppuaamuja ja niiden kiireettömyyttä. Rakastan köllöttelyä, tv:n töllöttelyä, aamukahvia ja aamupalaa vuoteessa. Rakastan myös, miten Herra Perintöessu tyytyväisenä myhäilee, kun saa pöperöt yöpöydälle liikuttamatta varvastakaan. Hymy palkitsee aamukokkaajan. Sieluani asuttaakin jonkinmoinen kanaemo - keltaista essua käyttävä kanaemo. Kunnon viikonloppuaamun vietto venyykin meillä välillä monen tunnin mussutteluksi ja heräilyksi.

Viikonloppuna teinkin pitkästä aikaa aamupalasarvia. Ne ovat vaihteeksi hauskoja ja kompakteja vaihtoehtoja aamupalaleipäsille. Muutama hedelmä vielä kylkeen, niin energiat riittää pitkälle päivään! Erityisen tyytyväinen olen myös ollut kuvissa näkyvään Eva Solon "kahvinkeittimeen". Siinä kahvi valmistuu kätevästi neljässä minuutissa ja sen voi helposti napata mukaan yöpöydälle. Ei suodatinpapereita, eikä ylimääräisiä johtoja. Kaunis, kompakti ja kätevä kokonaisuus kaikinpuolin. Ja eikä tarvitse hakea uutta kupposta kaukaa, kun kahvikarahvin voi ottaa mukaan yöpöydälle tönöttämään. Tämän hankinnan jälkeen emme ole tavallista keitintä kaivanneet enää yhtään ja emmekä sellaista edes omistakaan.






Kinkku-juustosarvet
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
100 g voita
2 dl vettä
25 g hiivaa

täyte:
kinkkua
paprikajauhetta
pizzamaustetta
juustoraastetta
tuorejuustoa omalla suosikkimaulla

kananmunaa voiteluun


Sekoita jauhot, sola ja sokeri. Nypi voi joukkoon. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja yhdistä seos kuivien aineiden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota.

Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä ympyrät. Jaa ne kahdeksaan lohkoon ja täytä lohkot leveämmästä päästä. Kääri ja taivuta sarviksi. Anna kohota vielä.

Voitele sarvet munalla ja ripota päälle vielä juustoraastetta. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.