sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tulista snaksua

Tein näitä chilinaksuja herra PerintöEssulle palanpainikkeeksi olympialaisten kisakatsomoon. Ajattelin, että nämä olisivat kunnon "miesruokaa". Ja oikeassa olin - chilit katosivatkin alta aikayksikön. Jäljelle jäi vain pieni kihelmöinti ja kisajännitys...






Halkaise ja puhdista chilit siemenistä. Työnnä sisälle pala fetajuustoa tai muuta suosikkijuustoa. Feta toimi näissä hyvinkin erinomaisesti, joten voin kyllä suositella sitä. Aineksia hankkiessani pohdin vaihtoehtona myös halloumia, mutta ehkä ensi kerralla sitten... Kääri chilien ympärille pala pekonia ja paista uunissa, kunnes pekoni on rapsakkaa.

Chilien on hyvä antaa jäähtyä ennen napostelua. Ovat meinaa turhan tulista tavaraa aivan uunikuumana. En suosittele.

Ainut mikä jäi näissä harmittamaan, oli puuttuva olut. Nämä nimittäin olisivat olleet täydellisiä kavereita kolpakon kylkeen!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Formulakakku ristiäisiin

Tänään Vili Markus kastettiin formula-hengessä. Isä on formula/karting -fani, joten pienen pojan piti saada teemaan sopiva kakku juhliinsa. Idea on lainattu suoraan FantasIINAlta, mutta mitä sitä hyvää ideaa muuttamaankaan....




lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän viettoa sekä pastaa paahdetuilla tomaateilla ja halloumilla

Tarkoituksenani oli tehdä helppo, nopea ja halpa ehkä vähän arkisempikin ruoka perjantaiksi. Helppo ja halpa tämä oli, mutta ei niin nopea, koska tomaattien paahtaminen uunissa vie tunnin. Mielessä kävi kyllä variaatiot tuoreista kirsikkatomaateista tai aurinkokuivatuista tomaateista, jotka olisivat voittaneet helppoudellaan, mutta nämä paahdetut ovat vaan niin hyviä! Näitä voisin jopa tehdä joskus vaan mutusteltavaksi ja naposteltavaksi sellaisenaan. Tai mikseivät sopisi vaikka tapas-pöytäänkin. Tämä oli ehkä yksi parhaimmista ohjeista, joita hetken mielijohteesta on päättänyt valmistaa. Joskus yksinkertaisuus vie vaan voiton!






Ohje kahdelle
 
Valmista ensin tomaatit.
 
Paista paketti halloumia pannulla.
 
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
 
Sekoita pastaan pari ruokalusikallista pestoa, paistetut halloumit ja uunikuivatut tomaatit.
 
Kokoa annos lautasille ja rouhaise pinnalle hieman mustapippuria ja koristele muutamalla basilikan lehdellä. Itse heitin vielä annosten pinnalle erilaisia siemeniä. Paahdetut pinjansiemenet olisivat varmasti olleet täydellisiä, mutta niitä ei nyt sattunut kaapissa olemaan.
 
Nauti!
 
 




Pöydällä minulla on nyt ollut siskoltani saatu pieni oliivipuu. Ennen tuo pieni puu asui herbie-pöytäpuutarhassani, mutta sisustussilmäni tykästyi sen läsnäoloon ruokapöydällä. Puu on ollut nyt huushollissamme vuoden, utta vielä se ei ole tuottanut kuitenkaan satoa. Jännä kuitenkin nähdä, että saako "viherpeukaloni" loihdittua sen tuotteliaaksi...

 




Ostin pastan kaveriksi, ja ehkä vähän muutenkin lipittelyyn, viime vuonna Vuoden viinit -kisassa kultamitalin voittaneen pullon Lindaueria. En ole mikään asiantuntija, mutta tämähän oli oikein passeli kumppani murkinalle. "Kauniin kellertävä viini, jonka tyylikkäässä, selkeässä ja samppanjamaisessa tuoksussa on briossia ja hunajaa. Aavistuksen paahteinen, kevyen raikas ja hapokas maku vastaa tuoksua. Hyvä mousse. Hieno kokonaisuus, joka muistuttaa suuresti aitoa samppanjaa."





perjantai 14. helmikuuta 2014

Vahvojen makujen pizza - Chorizo-mustapekkapizza

Halusin taas kokeilla jotain erilaista. On niin helppoa kangistua kaavoihin, joissa ei kyllä mitään vikaa silti ole. Täytyy kyllä sanoa, että vanhassa vara parempi, mutta on sitä silti kiva kokeilla uutta ja erilaista ja maistella "uusia" makuja.






Ohje kahdelle

Pohjan ohjeen löytää täältä.

Chorizosta lähtee kuotenkin sen verran rasvaa, että suosittelen pohjan esipaistoa, koska muuten siitä tulee helposti pelkkä lötkö. Eli muutama minuutti 250 asteessa ja avot!

Esipaiston jälkeen levitä pizzojen pinnalle ranskankermaa. Kahteen pizzaan menee noin 200 grammaa. 


Täytteet

kalkkunaleikkeitä
chorizoviipaleita
karamellisoitua punasipulia (ohje täällä)
tuoreita herkkusieniä viipaleina
kapriksia
mustapekka-juustoa


Paista 250 asteessa noin kymmenen minuutin ajan.


Pinnalle ripoteltuna

rucolaa
parmesan-juustoa 







sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sammakkokakku

Arkistojen aarteita 8 - sammakkokakku. Tällä sammakolla on juhlittu isän syntymäpäiviä. Kuka haluaa laittaa konnan suuhunsa..? :D 




maanantai 3. helmikuuta 2014

Angry birds -kakkuja

Arkistojen aarteita osa 7. Nämä ovat vajaan parin vuoden takaiset tuotokset siskonpojille. Angry birdsit nauttivat tuohon aikaan parivaljakon keskuudessa hyvinkin suurta suosiota. :)







lauantai 1. helmikuuta 2014

Aamiaispizza

Tänään aloitettiin viikonloppu aamiaispizzalla. Tuhti aloitus päivälle, mutta välillä kuuluukin syöpötellä ja herkutella.






Ohje kahdelle

Pohja
1/4 hiivaa
1 1/4 dl vettä
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää lopuksi jauhot ja vaivaa. Anna taikinan kohota noin kolmen vartin ajan. Uusi keksintöni oli laittaa taikinakulho kylppärin lattialle keittiöpyyhkeen alle, jossa lattialämmitys hoiti hienosti tehtävänsä... ;)


Täyte
1 prk ranskankermaa
1 pkt pekonia
2 kananmunaa
1 punasipuli
mozzarellaa
kourallinen basilikanlehtiä
oliiviöljyä
suolaa
balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Viipaloi ja paista punasipulit oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Mausta suolalla ja lorauta tilkka balsamiviinietikkaa. Paista pekonit. Levitä pizzapohjalle ranskankerma. Asettele pinnalle paistetut pekonit ja sipulit. Ripottele pinnalle revitty mozzarella ja riko päälle vielä kananmuna. 

Paista 250 asteessa noin kymmenen minuutin ajan. Ripottele päälle vielä basilikan lehtiä ja viimeistele muutamalla kierroksella mustapippuria.

Tarjoile miehelle suoraan vuoteeseen... ;)