Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avokado. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avokado. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. helmikuuta 2015

Herkullinen jokirapu-vuohenjuusto-avokadosalaatti

Hyvistä ja herkullisista aineista, ei voi tulla kuin hyvää tai tarkemmin sanottuna herkullista salaattia ainakin. Setti koostuu ehdottomasti omista lemppariaineksista. Tämä alunperin Alkon Etiketti-lehdestä napattu ohje lukeutuu salaattien ryhmässä ehdottomaan salaattien topten eliittiin.








Ohje neljälle tai kahdelle ahmatille (täällä oltiin ahmatteja)

2 palaa vaaleaa leipää
1 l erilaisia salaatteja
1-2 avokadoa
2 tl sitruunamehua
200 g kypsiä jokiravunpyrstöjä
100 g vuohenjuustoa
6 viipaletta pekonia


Kastike

1 tl sinappia
1 tl hunajaa
1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria


Aloita kastikkeen valmistuksesta sotkemalla kaikki aineet sekaisin. Revi tai leikkaa leipä ja paahda ne pannulla rapeiksi. Paista erikseen myös pekoni ja siirrä sivuun odottamaan. 

Kokoa salaatti. Levitä kulhon pohjalla ensin salaatinlehdet. Pilko avokado kuutioiksi ja lisää se salaatin päälle. Pirskottele pinnalle sitruunamehua, ettei avokado tummu. Lisää salaattiin paistettu ja pilkottu pekoni. Heitä sekaan vielä jokiravonpyrstöt ja paloiksi revitty vuohenjuusto. Halutessasi voit vuohenjuuston paistaa ensin tilkassa oliiviöljyä, mutta tämä ei ole pakollinen ja me emme niin tehneet. Lisää viimeiseksi vielä käntynpalat.

Anna salaatille viimeinen silaus kastikkeella!






Alkon täsmäsuositus salaatin kylkeen oli sancerre-viini, mutta eipä tuo kuoharikaan hassumpi ollut.






sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Paahdettu porkkana-avokadosalaatti a la Jamie Oliver

Tein lauantain iltapalaksi alunperin Jamie Oliverin räätälöimää lämmintä porkkana-avocadosalaattia. Itse bongasin tämän Nautiskellen-blogista, josta inspiroituneena sieppasin tämän Perintöessu-keittiöön. Salaatti on hyvin esteettinen kokonaisuus siihen kuuluvien ainesten väri-iloittelun ansiosta, mutta minun makuuni tämä oli ihan liian kasvis-kasvis -ruoka. Tämä tyttö tarvitsee jotain tuhdimpaa tai syntisempää, jotta makunystyrät hieroisivat tyytyväisyyttään. Ihme kyllä, Herra Perintöessu veti tämän hyvinkin innostuneena masuunsa. Joskus näköjään kasvisruoka voi yllättää miehen ja kyllähän se vaihtelu välillä virkistää.






Ohje
500 g porkkanaa
1-2 kuivattua chiliä
suolaa
pippuria
muutama valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
oliiviöljyä
puna-/valkoviinietikkaa

sitruuna
appelsiini
punaviinietikkaa
3 avokadoa
vaaleaa leipää
erilaisia salaatteja
maustamatonta jogurttia
siemensekoitusta

Kuori, pese ja viipaloi porkkanat sopiviksi paloiksi. Keitä porkkanoita, kunnes ne ovat vielä sopivan napakoita (noin 10 minuuttia). Valuta porkkanat ja siirrä ne vuokaan.

Valmista marinadi sillä aikaa, kun porkkanat kiehuu. Laita mortteliin chilit, murskatut valkosipulinkynnet, suola ja pippuri ja murskaa ne massaksi. Lisää oliiviöljyä, niin että mausteet peittyvät ja lorauta sekaan vielä puna-/valkoviinietikkaa. Sekoita tasaiseksi.

Kaada marinadin ainekset vielä lämpimien porkkanoiden päälle ja sekoita. Halkaise sitruuna ja appelsiini ja laita hedelmien puolikkaat vuokaan porkkanoiden päälle. Paahda uunissa 180 asteessa noin 25 minuuttia.

Kuori ja viipaloi avokadot. Paahda siemenet pannulla. Kun porkkanat tulevat uunista, purista niiden päällä olevien appelsiinin ja sitruunan puolikkaiden mehut erilliseen kulhoon. Lisää saman verran myös oliiviöljyä sekä loraus punaviinietikkaa. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Sekoita porkkanat ja avokadot kulhon liemessä.

Murenna leipä paloiksi ja paahda pannulla. Annostele salaatit, porkkanat ja avokadot lautaselle. Lisää leivänpalat päälle, nokareet maustamatonta jogurttia ja viimeistele siemenillä.