Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viini. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. marraskuuta 2014

Chorizo-mozzarellakeitto

Syksyn tullessa, iltojen tummuessa ja ilmojen viiletessä ryhdyn kaipaamaan lämmittäviä keittoja ja patoja. Reseptikirjassani on ollut jo pitkään tämän, ties mistä lehdestä taas napatun, chorizo-mozzarella -keiton ohje ja vihdoin oli sen aika esiintyä. Kuka sanoo, mitä ruokaa muka milloinkin pitää valmistaa, mutta kesällä sivuutin ohjeen aina säännöllisesti ja odotin aikaa, johon se sopisi. Mielestäni tämä on ehdoton syksyn tai talvi-iltojen keitto. 






Ohje neljälle 

1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
4 chorizo-makkaraa (raakaversioita)
600 g kesäkurpitsaa
12 pientä perunaa
1 rkl oliiviöljyä
400-500 g paseerattua tomaattia
6 dl kasvislientä
125 g bufalamozzarellaa
1 tl mustapippuria
tuoretta basilikaa


Kuori ja pilko sipulit. Puristele makkara pätkinä kuorista ulos. Pilko myös kesäkurpitsat pieniksi paloiksi sekä paloittele kuoritut perunat. 

Kuullota sipulit ja makkara tilkassa oliiviöljyä. Lisää kesäkurpitsat ja jatka paistoa. 

Kaada seokseen paseerattu tomatti sekä kasvisliemi. Lisää perunat. Kiehautua keitto, laske lämpöä ja muhita, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä. 

Mausta pippurilla ja viimeistele annokset juuri ennen tarkoilua tuoreella basilikalla ja mozzarellalla.






Tein keiton kylkeen peruspatonkia ja nämä kaikki huuhdottiin alas  Casillero del Diablo -viinillä. 





keskiviikko 27. elokuuta 2014

Juusto-viini -ilta

Juusto-viinirakkaus <3! Erilaisia juustoja, keksejä, makeaa hedelmää, mansikkaa, viikunahilloa ja pari pulloa viiniä. Tästä nimenomaisesta viini-illasta on vierähtänyt jo tovi aikaa, mutta aihe alkaa olla näinä kylmenevinä syysiltoina (saako sanaa syksy jo käyttää?!) taas hyvinkin ajankohtainen. Mikä onkaan ihanempaa, kuin kuunnella ulkona rapisevaa sadetta, napata viinilasi käteen ja kääriytyä sohvalle huovan alle...





 






Maistelimme kahta eri viiniä. Etelä-Afrikkalainen Lyngrove Reserve Shiraz Pinotage oli Alkon symbolien mukaan juustokelpoinen, mutta itse pidin sitä enemmän sopivana lipittelyyn. Toinen viineistämme oli sitäkin miellyttävempi juustojen kanssa. Ranskalainen Reserve Naturelle Prestige Syrah onneksi pelasti tilanteen. Ei aina ole uskominen noihin merkintöihin. Tietty jos on epävarma, voi aina keskustella myyjän kanssa, mutta omapäisenä naisena tykkään valita mielummin itse. Tällä kertaa tutkimustyö valintojen suhteen ei ollut kovin kattavaa. Mutta kaikkiaan ilta oli onnistunut, koska toinen pulloista sujahti luonnikkaasti juustopalojen kanssa ja toisesta oli vielä iloa sen jälkeenkin, kun juustot oli jo syöty. :D