Näytetään tekstit, joissa on tunniste Budjetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Budjetti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ryynimakkara-jalopeno -pizza

Täten todistan ryynärin kelpaavan muuhunkin, kuin grilliin...

Onko muilla tapana pitää jääkaapintyhjennyspäiviä? Mulla (edelleen) on ja silloin pyrin tekemään niistä aineksista, mitä jääkaapissa päivän ruuan. Tällöin heitetään vanhat kaavat romukoppaan ja usein tuleekin tehtyä, mitä eriskummallisempia testauksia ja sellaista, mitä normaalisti ei ikinä suunnittelisi. Nämä ovat hauskoja testauksia ja usein jopa nauttineet ruokapöydässä yllättävän suurta suosiotakin!!

Lisäksi tällaiset päivät on hyvä tapa pienentää ruokahävikkiä ja tulee todella edukkaaksi myös kukkarolle! Pizzat ja piirakat ovat tässä taloudessa ne, joihin nämä "jämät" useimmiten heitetään.





Yllätyspizzan pohja (kahdelle)

1/4 hiivaa
1 1/4 dl vettä
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää lopuksi jauhot ja vaivaa. Anna taikinan kohota noin kolmen vartin ajan. 


Täytteet

250 g ranskankerma
ryynimakkaraa 
jalopenoviipaleita
sipulia
parmesania
rucolaa

Jaa pizzataikina kahteen osaan ja painele käsin tai kauli sopivan kokoisiksi levyiksi. Levitä ranskankerma pohjalle. Kuori ja viipaloi sipuli. Paista sipulirenkaat öljyssä. Kuori myös ryynimakkara ja revi se muruiksi. 

Levitä täytteet parmesania ja rucolaa lukuunottamatta pohjalle ja paista 225 asteessa noin 10 minuutin ajan. Ripottele pinnalle ennen tarjoilua rucola ja parmesan. 









keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Herätkää kaalit!

Vaihdetaanpas välillä arkisempaan materiaaliin! Ensimmäiset kauppoihin ilmestyneet varhaiskaalinpäät suorastaan kiljuen huusivat ostoskoriin pääsyä. Kaalilaatikko on aina hyvää, mutta etenkin tuo varhaiskaali! Aina ruoan ei tarvitse olla hifistelyä tai muutenkaan merkillistä. Arkiruoat ja perusjutut ovat kuitenkin ne kultaakin kalliimmat reseptit! Niillähän se arki ja kotikeittiö kuitenkin pääsääntöisesti pyörii ja miten hyviä ne ovatkaan. Mun mielestä trendikästä on pysyä jalat maassa ja arvostaa myös perusjuttuja. Vaikka onkin ihana testailla ja kokeilla uusia ja erikoisiakin juttuja, niin silti aina palaan kunnon kotimurkinaan. Eihän niitä kuitenkaan mikään kateenkorva korvaa.

Saanen esitellä: The Perinteinen Kaalilaatikko!






1 1/2 dl puuroriisiä
1/2 tl suolaa (keitinveteen)
4 dl vettä
1 sipuli
400 g jauhelihaa
tilkka öljyä paistoon
1 tl suolaa (jauhelihaan)
1/2 tl mustapippuria
1 tl meiramia

2 rkl öljyä kaalin paistoon
1 kg keräkaalia
2 rkl siirappia
4 dl lihalientä (vettä + lihaliemikuutio/fondi)


Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä, kunnes kaikki neste on imeytynyt. Silppua sipuli ja kuullota "itketykset" öljyssä pannulla. Paista myös jauheliha. Mausta sipuli-jauhelihaseos suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Jätä keitetty riisi ja paistettu sipuli-jauhelihaseos odottamaan ja ota käsittelyyn kaali.

Viipaloi kaali ja hauduta suikaleita öljyssä pannulla, kannen alla, noin kymmenen minuutin ajan. Varhaiskaali pehmenee nopeammin, kuin jos käytät vanhempaa kerää. Mausta siirapilla.

Sekoita riisi, jauheliha ja kaali keskenään ja levitä seos vuoalle. Kaada lihaliemi päälle ja paista 200 asteessa noin tunnin ajan. Peitä foliolla, kun pinta on ruskistunut.



lauantai 27. syyskuuta 2014

Budjettipizzat

Aina ei voi, ei halua tai ei jaksa lähteä kauppaan. Tämä perjantainen iltapala syntyi hyvin edukkaasti jääkaapin aineksista. Mikään gourmet-pizza tämä ei ole ja enkä sellaista halunnutkaan synnyttää ja äläkä myös muuta edes odota, mutta paremman puutteessa tämä on kuitenkin oiva iltapala. Vaikka leipiä olen viime aikoina aika vimmatusti väännellytkin, teki silti illasta mieli jotain muuta, kuin mussuttaa leipää. Se olisi ollut vähän liian arkista ja tylsää perjantai-iltana! Pizzan ainekset ovat todella vaatimattomia ja ne eivät ainakaan kenenkään kukkaroa rasita, joten siitä tämä saikin nimen budjettipizza! :D






Pohja 
(8 pientä pyöreää pizzaa)

1 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Vaivaa jauhot joukkoon. 
Anna taikinan kohota rauhassa.

Leivo taikina pikkupizzoiksi ja lisää täytteet.

Paista uunissa 200 asteessa, kunnes juusto ottaa sopivasti väriä.

Viimeistele halutessasi basilikalla tai oreganolla.