perjantai 30. elokuuta 2013

T o r t a n o - paras leipäohje ikinä!

Tortanon ohje on ystäväni (en muista mistä) keittokirjasta. "Tortano on suurenmoinen italialainen leipä, joka on täytetty sellaisilla herkuilla, kuin prosciutto, oliivit ja mozzarella. Hyvin ruokaisa leipä sopii hyvin piknikille tai vaikkapa sellaisenaan koko ateriaksi." 

Ohje lunasti todellakin lupauksensa ja leipä nautittiin olohuoneessa sohvan nurkassa punaviinilasillisen kera - rennosti oloillen ja nautiskellen. Vai sanonko suoraan? Helkkarin HYVÄÄ LEIPÄÄ!!! 





Leipä
15 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl suolahiutaleita
2 1/2 dl durumvehnäjauhoja
4 dl erikoisvehnäjauhoja

Täyte
200 g mozzarellajuustoa
200 g prosciuttokinkkua
1 kourallinen kivettömiä oliiveja
1 ruukku tuoretta basilikaa

Murenna hiiva kulhoon ja sekoita veden, oliiviöljyn, hunajan ja suolahiutaleiden kanssa.
Sekoita joukkoon durumvehnäjauhot ja sen jälkeen vähitellen alustaen vehnäjauhot niin, että saat kimmoisan taikinan.
Kohota taikinaa kulhossa leivinliinan alla noin 30 minuuttia.
Painele taikina käsin noin 1 cm:n paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Älä kaaviloi, sillä silloin painat ilmatkin pois.
Viipaloi mozzarella ja laita sitä taikinalevyn päälle kerroksittain prosciutton, oliivien ja basilikanlehtien kanssa.
Voitele taikinan uloin reuna vedellä ja kierrä levy pitkä sivu edellä rullaksi. Käännä rulla rinkiläksi.
Kuumenna uuni 250 asteeseen.
Nosta rinkilä leivinpaperilla päällystetylle pellille ja ripota sen pintaan hiukan jauhoja. Kohota leipää leivinliinan. Alla noin 30 minuuttia.
Aseta pelti uunin keskiosaan ja alenna uunin lämpö 200 asteeseen. Kypsennä leipää 20-25 minuuttia ja jäähdytä se sen jälkeen.

Sisäfilee piparjuurikreemillä..... <3

Tämä on ruoka, jota hetken aikaa jo taas kaipailin. Onmonmoo! Hyvin simppeli, muttä erittäin toimiva paketti. Alunperin olen poiminut ohjeen Yhteishyvän ruokaliitteestä. Niistä olen tehnyt paljon muitakin löytöjä!


Ohjeesta riittää neljälle pienemmäksi palaksi tai reippaammaksi iltapalaksi kahdelle. Meillä tämä menee hyvinkin helposti kahdestaan.....

500 g naudan sisäfileetä
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
1 tl suolaa
voita ja öljyä paistamiseen

Kreemi
1 dl ranskankermaa
1 rkl piparjuuritahnaa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Lisäksi rucolaa


Nosta filee huoneenlämpöön noin tuntia ennen kypsentämistä. Hiero yrtit ja suola lihan pintaan. Paista pinnat kiinni rasva-öljyseoksessa. Laita filee uuniin ja paista 175-asteessa, kunnes sisälämpö on 54-65 astetta. Mä tykkään henkilökohtaisesti enempi 50 asteesta, mutta makuasioita.... Ja kääri liha vielä kymmeneksi minuutiksi folioon. 

Valmis liha tarjoillaan rucolan ja piparjuurikreemin kanssa ja syödään hyvällä hartaudella ;)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Barbapapa-kakku

Tässä hieman kakkukuvaa menneiltä vuosilta. Kakku väkerryksineen on sokerimassaa ja tekele oli yksi työläimmistä kakkuprojekteistani. Mutta kyllä se oli kaiken vaivan arvoista, koska tein kakun siskon nuoremmalle pojalle lahjaksi. Tosin silloinen 1-vuotias ei varmaan kakusta enempää piitannut, kuin nuolemalla sokerimassaotuksia vain hieman päältä... :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Twice baked potatoes

Taannoisen Puolan reissun inspiroimana tein lauantain "kevyeksi" iltapalaksi uuniperunaa. Kyytipoikana toimi reissusta tuotu olut. Uuniperuna on parempaa, kun kovertaa koko sisuksen paistamisen jälkeen ulos ja sekoittaa sen soossiin. Mössö tungetaan takaisin perunan kuoreen ja paistetaan vielä uunissa. Täytteenä tässä oli ranskankermaa, pekonia, punasipulia, cheddaria sekä suolaa, pippuria ja pari oksaa timjamia päälle. Toimii!

Veneretki

Tässä eilistä kuvaa viimeisten kesälomapäivien vietosta. Ajoimme veneellä Kuusiston linnan raunioille, jossa sain idean piknikille. Vastustan viimeiseen asti kaikkea valmisruokaa, -mössöä, einestä sun muuta puolivalmista, mutta pakko myöntää, että asiassa on myös jonkunsortin harmaa-alue... Toivottavasti kukaan tuttu ei tätä ikinä näe, koska kuulen kaikki "ähäkutit" jo korvissani... Juu, myönnettäköön, että jokainen menee tyylillään ja tekee sen, minkä parhaakseen pystyy tai näkee. Se, mikä minut tähän mierontielle on ajanut, on pienen pieni venekeittiö, jossa kokkailutila on suorastaan olematon. Eli saanko esitellä lätyt mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja kaikki  t o d e l l a k i n  puolivalmiista aineksista ja hillo kermoineen jopa täysin valmista! :D

Tosin tuossa tilanteessa se ei haitannut yhtään ja mieheni, jopa kysyikin ivalliseen sävyyn, että "No, miltä ne nyt sitten maistuu?" Ja myönnän, että suoraan sanoen tuossa miljöössä ja olosuhteissa hemmetin hyvälle! Huomatkaa myös kuvassa oleva pertintöpannu, joka on äidin tädin perintöä ja jonka väkisin kinusin haltuuni veneretkille. Aika ihana <3


Heissan vaan, jos olet tänne eksynyt! Tarkoituksenani on pitää omaa päiväkirjaani elämästä nauttimisesta, fiilistelyistä ja kokkeiluista. Katsotaan, miten homma lähtee sujumaan... :)