keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ryynimakkara-jalopeno -pizza

Täten todistan ryynärin kelpaavan muuhunkin, kuin grilliin...

Onko muilla tapana pitää jääkaapintyhjennyspäiviä? Mulla (edelleen) on ja silloin pyrin tekemään niistä aineksista, mitä jääkaapissa päivän ruuan. Tällöin heitetään vanhat kaavat romukoppaan ja usein tuleekin tehtyä, mitä eriskummallisempia testauksia ja sellaista, mitä normaalisti ei ikinä suunnittelisi. Nämä ovat hauskoja testauksia ja usein jopa nauttineet ruokapöydässä yllättävän suurta suosiotakin!!

Lisäksi tällaiset päivät on hyvä tapa pienentää ruokahävikkiä ja tulee todella edukkaaksi myös kukkarolle! Pizzat ja piirakat ovat tässä taloudessa ne, joihin nämä "jämät" useimmiten heitetään.





Yllätyspizzan pohja (kahdelle)

1/4 hiivaa
1 1/4 dl vettä
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää lopuksi jauhot ja vaivaa. Anna taikinan kohota noin kolmen vartin ajan. 


Täytteet

250 g ranskankerma
ryynimakkaraa 
jalopenoviipaleita
sipulia
parmesania
rucolaa

Jaa pizzataikina kahteen osaan ja painele käsin tai kauli sopivan kokoisiksi levyiksi. Levitä ranskankerma pohjalle. Kuori ja viipaloi sipuli. Paista sipulirenkaat öljyssä. Kuori myös ryynimakkara ja revi se muruiksi. 

Levitä täytteet parmesania ja rucolaa lukuunottamatta pohjalle ja paista 225 asteessa noin 10 minuutin ajan. Ripottele pinnalle ennen tarjoilua rucola ja parmesan. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti