torstai 13. marraskuuta 2014

Chorizo-mozzarellakeitto

Syksyn tullessa, iltojen tummuessa ja ilmojen viiletessä ryhdyn kaipaamaan lämmittäviä keittoja ja patoja. Reseptikirjassani on ollut jo pitkään tämän, ties mistä lehdestä taas napatun, chorizo-mozzarella -keiton ohje ja vihdoin oli sen aika esiintyä. Kuka sanoo, mitä ruokaa muka milloinkin pitää valmistaa, mutta kesällä sivuutin ohjeen aina säännöllisesti ja odotin aikaa, johon se sopisi. Mielestäni tämä on ehdoton syksyn tai talvi-iltojen keitto. 






Ohje neljälle 

1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
4 chorizo-makkaraa (raakaversioita)
600 g kesäkurpitsaa
12 pientä perunaa
1 rkl oliiviöljyä
400-500 g paseerattua tomaattia
6 dl kasvislientä
125 g bufalamozzarellaa
1 tl mustapippuria
tuoretta basilikaa


Kuori ja pilko sipulit. Puristele makkara pätkinä kuorista ulos. Pilko myös kesäkurpitsat pieniksi paloiksi sekä paloittele kuoritut perunat. 

Kuullota sipulit ja makkara tilkassa oliiviöljyä. Lisää kesäkurpitsat ja jatka paistoa. 

Kaada seokseen paseerattu tomatti sekä kasvisliemi. Lisää perunat. Kiehautua keitto, laske lämpöä ja muhita, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä. 

Mausta pippurilla ja viimeistele annokset juuri ennen tarkoilua tuoreella basilikalla ja mozzarellalla.






Tein keiton kylkeen peruspatonkia ja nämä kaikki huuhdottiin alas  Casillero del Diablo -viinillä. 





2 kommenttia:

  1. Tämä resepti tuli kuin tilauksesta! Juuri hetki sitten ajattelin mitä tehdä chorizon makkarasta, kun ostin eka kertaa eikä siitä ole mitään kokemusta! Kiitos!

    VastaaPoista