maanantai 18. elokuuta 2014

Paras pataruoka tai ainakin oma suosikkipata

Tämä naudan paistista valmistettava ja varsin lämmittävä pata kulkeutui heti maistettuani uudeksi suosikikseni. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Pata on juuri sopivan tulinen kohta tummuviin ja kylmeneviin syysiltoihin. Juuri oikeat maut padassa tekivät sen, että tämä osui ja uppoi omaan makuhermoon kerrakseen. Tulemme varmasti tekemään tätä uudestaankin. Juotiin padan kanssa lihapunkkua, mutta se oli virhearvio. Ainakin meidän kyseinen viini toi vallan kehnot piirteet ilojuomasta esiin. Ohjeessa suositeltu lager olisi taatusti ollut luonnikkaampi vaihtoehto, mutta aina ei voi onnistua ihan kaikessa.









Ohje neljälle

600 g naudan paistia
2 rkl voita
2 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl cayennepippuria
5 dl tummaa olutta (nestettä oli naftisti, joten ensi kerralla laitan varmaan ainakin desin enempi)
400 g lanttua
200 g bataattia
2 sipulia
500 g perunaa
7 kpl kuivattuja luumuja
1/2 dl ohrasuurimoita
1/3 tl tabascoa

150-200 g vuohenjuustoa
1 rkl balsamiviinietikkaa


Nosta liha ajoissa huoneenlämpöön ja kuutioi se. Ruskista palat voissa kahdessa erässä. Mausta suolalla, paprikamausteella ja cayennepippurilla. Lisää pannulle 2 dl olutta ja kiehauta. Siirrä lihat pataan ja nosta pata kansineen uuniin 175 asteeseen. 

Pata lihanpaloineen saa hautua tykönään sen aikaa, kuin menee juuresten käsittelyyn aikaa. Kuori ja kuutioi lanttu, perunat ja bataatti. Kuori ja pilko myös sipuli.

Ruskista lanttu voissa ja mausta suolalla. Lisää sipulisuikaleet ja paista vielä hetki. Lisää joukkoon loput juurekset ja olut. Kiehauta.

Kaada juuresseos pataan lihojen kaveriksi. Lisää myös luumut, ohrasuurimot ja tabasco. Sekoita hyvin!

Hauduta pataa 200 asteessa noin 1 - 1,5 tunnin ajan.

Leikkaa vuohenjuusto kiekoiksi ja lisää siivut padan pinnalle. Paista ilman kantta grillivastusten alla vielä noin 5 minuuttia tai kunnes juusto on sopivan kypsynyttä. Ota pata uunista ja valuta balsamico siksakkina päälle.


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti