sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Peruna-pekonisalaatti

Kesän ensimmäisen kunnon lämpimän päivän kunniaksi piti tietysti laittaa grilli kuumaksi... Hähää! Valetta kaikki tyyni eli toisin sanoen en malttanut suunnitella ruokaa ollenkaan ja käydä kaupassa. Siksi päädyinkin jääkaapintyhjennysruokaan. Joskus näin äkäiseen säveltämällä niistä aineksista, mitä juuri sinä hetkenä sattuu kaapista löytymään syntyykin parempaa ja maukkaampaa, kuin olisi laatinut ja suunnitellut tuotoksia pidempään. Näiden yhtälöiden seurauksena syntyi tämä pekoninen perunasalaatti. Toimi erinomaisesti grillimakkaran kyljessä ja kehut tuli myös Herra Perintöessultakin.






Ohje

perunaa
majoneesia
pekonia
valkosipulia
ruohosipulia
cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
salaatinlehtiä
valmiita krutonkeja tai vaaleaa leipää


Jos teet krutongit itse, pilko leipä paloiksi, paista oliiviöljyssä pannulla ja mausta suolalla. 

Keitä, kuori ja paloittele perunat. Paista perunoiden valmistuessa pekoni pannulla. 

Valmista soossi. Pilko ja murskaa haluamasi määrä valkosipulinkynsiä ja sekoite ne majoneesiin. Tein majoneesinkin itse, mutta valmis tavara käy yhtä hyvin. Lisää ripaus cayennepippuria, suolaa ja mustapippuria. Pätki myös ruohosipuli ja lisää ne kastikkeeseen. 

Huuhtele ja revi salaatti ja asettele lehdet kauniisti perunamössön ja pekonisuirujen lomaan. Heitä vielä lopuksi krutongit päälle, grillaa makkarat ja nauti! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti