torstai 19. helmikuuta 2015

Herkullinen jokirapu-vuohenjuusto-avokadosalaatti

Hyvistä ja herkullisista aineista, ei voi tulla kuin hyvää tai tarkemmin sanottuna herkullista salaattia ainakin. Setti koostuu ehdottomasti omista lemppariaineksista. Tämä alunperin Alkon Etiketti-lehdestä napattu ohje lukeutuu salaattien ryhmässä ehdottomaan salaattien topten eliittiin.








Ohje neljälle tai kahdelle ahmatille (täällä oltiin ahmatteja)

2 palaa vaaleaa leipää
1 l erilaisia salaatteja
1-2 avokadoa
2 tl sitruunamehua
200 g kypsiä jokiravunpyrstöjä
100 g vuohenjuustoa
6 viipaletta pekonia


Kastike

1 tl sinappia
1 tl hunajaa
1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria


Aloita kastikkeen valmistuksesta sotkemalla kaikki aineet sekaisin. Revi tai leikkaa leipä ja paahda ne pannulla rapeiksi. Paista erikseen myös pekoni ja siirrä sivuun odottamaan. 

Kokoa salaatti. Levitä kulhon pohjalla ensin salaatinlehdet. Pilko avokado kuutioiksi ja lisää se salaatin päälle. Pirskottele pinnalle sitruunamehua, ettei avokado tummu. Lisää salaattiin paistettu ja pilkottu pekoni. Heitä sekaan vielä jokiravonpyrstöt ja paloiksi revitty vuohenjuusto. Halutessasi voit vuohenjuuston paistaa ensin tilkassa oliiviöljyä, mutta tämä ei ole pakollinen ja me emme niin tehneet. Lisää viimeiseksi vielä käntynpalat.

Anna salaatille viimeinen silaus kastikkeella!






Alkon täsmäsuositus salaatin kylkeen oli sancerre-viini, mutta eipä tuo kuoharikaan hassumpi ollut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti