maanantai 28. lokakuuta 2013

Jugurttijäätelö - frozen yogurt

Frozen yogurt - trendi, joka oli pakko testata. Ja onneksi testasin! Tämä olikin oikein namia ja tätä tullaan taatusti tekemään meillä uudestaankin. Ohjekin on aivan sikahelppo!






Jugurttijäätelö
500 g mustikkaa tai muuta pakastemarjaa
500 g Lindahlsin turkkilaista jugurttia
1 dl glukoosisiirappia
1,5 dl vaaleaa siirappia

Sekoita kaikki aineet vatkaimella tasaiseksi ja laita seos pakkaseen. Nautiskele reilun tunnin kuluttua.



Helppoa, kuin heinänteko! Kannattaa syödä jäätelö kuitenkin saman illan aikana. Meiltä tätä jäi yli ja seuraavana päivänä tahna oli niin tiukassa, ettei siitä tahtonut saada mitään irti. Piti sitten odotella kovettuneen möykyn sulamista kieli pitkällä...

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kinkku-juustosarvet tuorejuustolla ja piiiiiitkät viikonloppuaamut

Viikonloppujen parhautta on saada herätä rauhassa, köllötellä pitkään ja nautiskella aamupala vuoteessa. Rakastan viikonloppuaamuja ja niiden kiireettömyyttä. Rakastan köllöttelyä, tv:n töllöttelyä, aamukahvia ja aamupalaa vuoteessa. Rakastan myös, miten Herra Perintöessu tyytyväisenä myhäilee, kun saa pöperöt yöpöydälle liikuttamatta varvastakaan. Hymy palkitsee aamukokkaajan. Sieluani asuttaakin jonkinmoinen kanaemo - keltaista essua käyttävä kanaemo. Kunnon viikonloppuaamun vietto venyykin meillä välillä monen tunnin mussutteluksi ja heräilyksi.

Viikonloppuna teinkin pitkästä aikaa aamupalasarvia. Ne ovat vaihteeksi hauskoja ja kompakteja vaihtoehtoja aamupalaleipäsille. Muutama hedelmä vielä kylkeen, niin energiat riittää pitkälle päivään! Erityisen tyytyväinen olen myös ollut kuvissa näkyvään Eva Solon "kahvinkeittimeen". Siinä kahvi valmistuu kätevästi neljässä minuutissa ja sen voi helposti napata mukaan yöpöydälle. Ei suodatinpapereita, eikä ylimääräisiä johtoja. Kaunis, kompakti ja kätevä kokonaisuus kaikinpuolin. Ja eikä tarvitse hakea uutta kupposta kaukaa, kun kahvikarahvin voi ottaa mukaan yöpöydälle tönöttämään. Tämän hankinnan jälkeen emme ole tavallista keitintä kaivanneet enää yhtään ja emmekä sellaista edes omistakaan.






Kinkku-juustosarvet
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
100 g voita
2 dl vettä
25 g hiivaa

täyte:
kinkkua
paprikajauhetta
pizzamaustetta
juustoraastetta
tuorejuustoa omalla suosikkimaulla

kananmunaa voiteluun


Sekoita jauhot, sola ja sokeri. Nypi voi joukkoon. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja yhdistä seos kuivien aineiden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota.

Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä ympyrät. Jaa ne kahdeksaan lohkoon ja täytä lohkot leveämmästä päästä. Kääri ja taivuta sarviksi. Anna kohota vielä.

Voitele sarvet munalla ja ripota päälle vielä juustoraastetta. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.

Sisäfilee punaviinikastikkeella sekä herkulliset koskenlaskijan kermaperunat

Klassikko, joka ei petä. Sisäfilee, punkkusoossi ja kermapotut. Lisukkeena vielä suosikkini eli pannulla haudutettuja sipuleita. Meillä liha valmistetaan just alta mediumin. Se kutkuttaa makuhermoja parhaiten. Suolaa, pippuria, paisto voissa ja hetken vetäytyminen. Ei kummempia taikatemppuja, mutta kun liha on hyvää, ei se muuta tarvitsekaan.

Soossin tein pakastamastani nyhtöpossuliemestä. Varmaan demi glacekin tähän käy, mutta nyhtöpossuliemi on siitä hauska, kun siinä on valmiina jo paljon mausteita ja omia sävyjä! Siihen vain lisätään punkkua, suolaa, sokeria ja maizenaa noin summamutikassa ja keitellään kasaan. Parempaa ohjetta ei ole, kuin että maistele ahkeraan, mitä teet ja jos olo on epävarma, niin kuin minulla, pakota myös se ukko sieltä sohvalta maistamaan... Ja avot, löytyy paras kombinaatio juuri omaan makuun :D





Koskenlaskijan kermapotut 

n. 7 suurta perunaa
4 tai enempi valkosipulin kynsiä (meidän huushollissa enempi on parempi)
loraus öljyä
1 prk ruokakermaa
0,5-1 pkt koskenlaskijaa maun mukaan
suolaa
pippuria

Kuori ja pilko perunat. Lorauta öljy kattilaan, lisää murskatut valkosipulin kynnet ja perunat.Heitä joukkoon kerma, reilu desi vettä ja haluamasi määrä koskenlaskijaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Keittele aineksia kattilassa miedolla lämmöllä, noin puolisen tuntia, kunnes perunoista irtoaa tärkkelys. Laita seos vuokaan ja lisää päälle vielä halutessasi juustoraastetta. Paista 175 asteisessa uunissa noin tunti. 

Trust me, näin saat elämäsi parhaimmat kermapotut! Vaatii jälleen hieman aikaa, mutta oman kokemukseni ja makumieltymykseni mukaan, nämä todellakin ovat täyteläisimmät ja herkullisimmat kermapotut. Tosin mikään, missä on koskenlaskijaa, ei voi olla huonoa.






Haudutetut sipulit
monta pientä sipulia (tai jollet löydä pieniä, pilko isommat osiin)
2 rkl soijaa
3 rkl siirappia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä

Kuori sipulit ja ruskista öljyssä. Lisää joukkoon valkosipulinkynnet, soija ja siirappi. Hauduttele puolisen tuntia miedolla lämmöllä kannen alla.






Ja tässä otos todellisuudesta viikonlopun Perintöessutaloudesta... Herra Essu soffalla odottamassa "ravintolan" avautumista ja kutsua lautasen ääreen valmiiseen pöytään. Onneksi matka ei oo pitkä ;)





perjantai 25. lokakuuta 2013

Parmankinkkua ja mozzarellaa

Perjantaiksi piti keksiä helppoa, halpaa ja hyvää naposteltavaa illaksi. En ole liiemmälti sipsien, karkkien sun muiden ystävä, mutta nämä ovat mitä mainiointa mutusteltavaa työviikon jälkeen viinilasillisen kaverina. 




Ja todellakaan ohjeeseen ei kuulu muuta, kuin rucolaa, parmankinkkua ja mozzarellaa, joka tarjoillaan yhtenä ihanaisena suupalana. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kummituskakku!

Huuuuuuuuu!!! Kakku on ystäväni Eemeli-pojan kummitussynttäreille, mutta miksei kummitus sopisi myös näin syksynä halloween-juhliin.







torstai 17. lokakuuta 2013

Sitruuna-vuohenjuustopasta

Vuohenjuuston tykkääjänä sanon, että ihana ohje <3 Mikään, mikä maistuu juustolta, ei voi olla huonoa. Oli oiva tilaisuus tehdä tätä, kun vuohenjuuston vihaaja oli poissa kotoota... ;) Kissa on poissa, niin hiiret tanssii pöydillä. Jostain sen tapaisesta oli tässäkin kyse...






150 g pastaa
0,5 dl lehtipersiljaa
0,5 sitruunaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 dl ruokakermaa
ripaus mustapippuria 
ripaus sormisuolaa
100 g vuohenjuustoa
0,5 dl pinjansiemeniä

Keitä pasta ohjeen mukaan. Valmista sillä aikaa kastike ja paista vuohenjuustokiekot. Hienonna persilja, raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Kuori ja hienonna valkosipuli ja paahda pinjansiemenet pannulla. Kuullota valkosipulit öljyssä. Lisää kerma valkosipuli-öljyseokseen ja anna jäähtyä. Lisää persilja, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Valuta pasta ja sekoita kastikkeeseen. Lisää vuohenjuusto ja pinjansiemenet. Minä onneton unohdin lisätä ne siemenet... :( 
Oli kyllä silti todella hyvää. Nauti juustonrakastaja, nauti!

Härkätartar ja juuriselleriremoulade Tomi Björckin tapaan

Raaka liha on mulle, kuin karkkia - tosin karkki on pahempaa...





4 annosta

200 g härän paistia tai marmorifileetä (mä käytin ulkofileetä)
1 rkl sinappia
2 tippaa tabascoa
1 salottisipuli
suolaa ja pippuria

Remoulade
1 dl majoneesia
1 rkl kapriksia
1/2 pnt ruohosipulia
1/2 juuriselleri (mä laitoin 1/4, koska selleri on vähän liian jännittävä mulle)


Hienonna salottisipuli pieniksi kuutioiksi ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Kuivata talouspaperin päällä. Raavi liha pieneksi terävällä veitsellä. Itse käytin sauvasekoittimen sellaista leikkurijuttua, joka osoittautui tässä erittäin täydelliseksi. Sekoita liha ja sipulit kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla. Maista. Lisää tabasco ja sinappi ja sekoita hyvin. Anna massan maustua noin viisi minuuttia.

Valmista remouladekastike. Hienonna juuriselleri, ruohosipuli ja kaprikset ja sekoita kaikki pilkotut ainekset majoneesin kanssa. Anna maustua viisi minuuttia ja kokoa annos.


Jos olet kunnon kotikokki ja haluat tehdä majoneesinki itse, niin tässä siihen ohje. Suosittelen, koska majon teko on todella helppoa ja sen ostaminen kaupasta olisi todellista kerskakulutusta... ;) No joo, jokainen taplaa tyylillään... :D

Majo
2 keltuaista
1 tl sinappia
1/3 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 rkl viinietikkaa
3.1/2 dl öljyä
1 rkl vettä

Sekoita mausteet ja keltuainen. Lisää öljy ohuena nauhana vimmatusti vispaten. Ja jos majo on liian sakeaa, lisää vesi.


torstai 10. lokakuuta 2013

Mikki Hiiri -kakku

Arkistojen aarteita osa 5. Juhlien teemana oli Mikki ja Minni. Kaikista tekeleistäni, tämä on ollut lähinnä omaa sydäntäni <3. Olen varmasti maailman suurin Mikki-fani ja tuntui, että tätä tehdessäni annoin kaikkeni niin henkisesti, kuin fyysisestikin tähän kakkuun ja siihen taisi jäädä jopa pieni pala omaa sydäntä ja sieluakin. Voi Mikki - Ihana Pallokorva <3

Juhlijoita oli pirskeissä kaksi ja pienemmälle juhlijalle tein myös sankarin kokoisen Minni-kakun kylkeen. 

Nämä olivat mielestäni ehkä kaikkien aikojen vaativimmat kakut, jotka olen tehny. Vieläkin haikeudella ajattelen noita otuksia ja kuinka tosissani laitoin itseni tähän likoon. Onneksi minulla on oma Mikki kotona, jonka voi ottaa tarvittaessa kainaloon ja se ei häviä mihinkään! 



lauantai 5. lokakuuta 2013

Pulled pork -burgerit & savu-pekonimajoneesi

Lähikaupassa oli kassleria edullisesti tyrkyllä, joten suora syy-seuraus johti ilman muuta nyhtöpossupurilaisiin. Lihalimppi maksoi vain 5€(!), joten sen lisäksi, että tämä on todella herkullista, tämä on myös todella halpaa herkkua. Ainoa homman negatiivinen puoli on se, että murkina valmistuu "ripeästi" noin kuudessa tunnissa... ;) eli mitään arkista pikaruokaa tämä ei ole. 

Käsi sydämellä vakuutan ja vannon homman kuitenkin olevan kaiken tuon ajan ja vaivan arvoista!

Lisäksi kaikille epäileville tuomaille, jotka nyt ajattelevat, että kassler on ällöttävää ja inhottavaa, voin vakuuttaa ettei se ole. Ette ole todennäköisesti vain syöneet oikein laitettua kassleria. Ne inhottavat läskiset, rasvaiset ja epämääräiset kohdat ovat juuri homman juju ja salaisuus lihan maukkauteen ja mehevyyteen! Lisäksi lopputuotteessa niitä ei ole enää edes jäljellä, koska kaikki rasva on sulanut pois ja mitä jäljelle jää, revitään pois. 

Minäkin pitkään vääräuskoisena jopa halveksuin kyseistä sian osaa, mutta vihdoinkin olen kokenut valaistuksen tämän suorastaan jumalaisen ruhonosan suhteen. Joko tarpeeksi ylistin nyhtöpossua..? En todellakaan! :D

Nautimme herkun tällä kertaa salaatin, tomaatin, kipparijuuston, haudutetun punasipulin sekä savu-pekonimajoneesin kanssa.






Alkuvaiheen possun valmistukseen olen napannut Suolaa & hunajaa blogista. Ainoastaan marinadin olen muuttanut oman makuni mukaiseksi. Ja tässä vielä ohje:

1,2 kg kassleria

Mausteseos
2 tl paprikaa
2 tl maldon suolaa (minä käytän merisuolaa)
runsaasti Santa Marian roasted garlic & pepper -mausteseosta
1/4 tl chiliä
mustapippuria

Liemi
kuumaa vettä
2 sipulia
öljyä
4 valkosipulin kynttä
1 tähtianis
kokonaisia mustapippureita

marinadiin Santa Marian american BBQsauce hickorya


Sekoita pintamausteen ainekset. Hiero maustetta reilusti possun pintaan ja anna maustua. Yön yli olisi hyvä, mutta itse en koskaan ole niin suunnitelmallinen, jotta possuni tuon aikaa maustuisi. 

Nosta liha tuntia ennen lämpiämään ja paista pannulla pinnat kiinni. Lisää limppi, liemen ainekset ja kuuma vesi pataan. Riittää, että vesi peittää possua noin puoleen väliin asti.

Paista sikaa uunissa ensin ilman kantta 45 minuuttia 200 asteessa. Tämän jälkeen laita kansi päälle ja laske lämpö 150 asteeseen. Pidä uunissa 1,5-2 tuntia. Nosta pata pois uunista, käännä liha ja jatka vielä toiset 1,5-2 tuntia.

Nosta lihat padasta ja revi se säikeiksi. Poista samalla ylimääräinen rasva. Sekoita joukkoon marinadi ja lisää tilkka haudutuslientä sekaan. Kypsennä lihaa uunissa 175 asteessa folion alla vielä puolisen tuntia.

Yleensä otan vielä siivilöimällä keitinliemen talteen myöhempää käyttöä varten. Liemi on nimittäin oiva pohja esimerkiksi punaviinikastikkeelle... :P Siitä saa ihan omanlaisensa hauskan säväyksen soossiin!






Jos jaksat nähdä tämän kaiken vaivan täydellisen lihan valmistukseen, älä vaan sorru ostamaan hampurilaissämpylöitä valmiina! Tai älä tee sitä koskaan muutenkaan... Tässä kohtaa ei kannata enää pilata tätä täydellistä ateriaa laiskuudella.  Nämä kuitenkin valmistuvat kätevästi sillä aikaa, kun liha hautuu.



Hampurilaiset (8 kpl)

2 dl vettä
1/2 pkt hiivaa
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
3 rkl pehmeää voita
Pinnan voiteluun vielä yksi muna ja koristeeksi seesaminsiemeniä


Sekoita kädenlämpöinen vesi, hiiva ja sokeri. Yhdistä omassa kulhossaan jauhot ja suola. Nypi pehmeä voi joukkoon. Lisää vesi-hiivaseos sekä muna joukkoon. Vaivaa taikinaa ja jätä se kohoamaan 1-2 tunniksi.

Pyörittele taikina littaniksi sämpylöiksi ja jätä sämpylät uudelleen kohoamaan 1-2 tunniksi. Taikina on todella takertuvaa, mutta ole kärsivällinen, koska lopputulos on sitäkin pehmeämpää.

Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele päälle vielä seesaminsiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia. Laita paiston ajaksi uunin pohjalle pieni kulhollinen vettä.



Savu-pekonimajoneesi

2 keltuaista
1 tl sinappia
1/3 tl savusuolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 sitruunan mehu
3 1/2 dl öljyä
vettä
pekonia
jalosavu-aromia

Sekoita mausteet ja keltuainen. Lisää öljy ohuena nauhana samalla voimakkaasti vatkaten. Lisää vettä saavuttaaksesi halutun löysyyden/tanakkuuden majoneesiin. Paista pekoni ja jäähdytä se. Lisää silputtu pekoni majoneesin joukkoon sekä muutamia tippoja savuaromia.


Haudutetut punasipulit

punasipulia
rypsiöljyä
loraus siirappia
loraus soijaa

Pilko haluamasi määrä punasipuleita renkaiksi. Lisää pannuun paistinrasva sekä sipulit. Lorauta joukkoon siirappia ja soijaa. Anna hautua pienessä lämmössä kannen alla. Muista käydä välillä kääntelemässä.


Jos jaksat ja haluat nähdä kaiken tämän vaivan pork pulled -aterian eteen, voin taata, ettet enää ikinä tilaa hampurilaisia oikeassa ravintolassa. Kotona saa parempaa ja paljon halvemmalla. Ja paaaaaljon isommalla vaivalla... ;)





keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kyläilyä Baby Shower -hengessä

Tänään olin kyläilemässä pienen Annin luona. Pienokaisen äitiä hemmoteltiin cake popseilla, täytekakulla, vaahtokarkeilla, suolaisella piirakalla ja tietysti kuohuviinilla.