perjantai 22. elokuuta 2014

Ruisreikäleipä

Ruisleipä on hyvää ja vielä parempaa itse valmistettuna. Projekti leipä on hyvässä käynnissä ja sen alettua, en ole ostanyt yhtään valmista känttyä. Projektia helpottaa huomattavasti talouteen hankittu yleiskone Ankarsrum, jonka ajattelin saavan oman esittelynsä jossain vaiheessa tänne. Ajatuksena on muutenkin kiehtovampaa syödä sellaista, minkä raaka-aineet tietää juuri prikullensa. Kotona tehty leipä esimerkiksi homehtuu aika paljon nopeammin, mitä tuskin koskaan tapahtuu kaupasta ostetulle. Jotain eroa sisällössä siis on pakko olla ja leipään tungetuissa aineissa.

Tällä ohjeella reikäleipiä valmistuu neljä. Ensimmäinen syötiin aika sukkelaan tuoreeltaan (varokaa muuten suolistokaasuja :D ). Toisen jätin jo tyrkylle odottamaan käyttöä ja loput pakastin. Pakkanen säilyttää tuoreuden näissä hyvin ja vaikka leivän suurkuluttajia olemmekin, pääsisi tuo määrä ennen puputtamista pilaantumaan.






Jollei sinulla ole sattumoisin olemassa olevaa juurta, pitää projekti aloittaa ensin sen valmistuksesta.


Ohje leipäjuureen

4 ruisleipäleipäviipaletta
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Leikkaa leivästä leipäviipaleet ja poista kuori. Murenna palaset kädenlämpöiseen veteen ja sekoittele tasaiseksi massaksi. Lisää ruisjauhot ja sekoita hyvin.

Peitä kulho kelmulla ja jätä se muhimaan huoneenlämpöön muutamaksi päiväksi. Juuri on valmis, kun se kuplii ja "tuoksahtaa".


Kuva valmiista juuresta.






Leivän teko

1 dl vettä
2 rkl suolaa
1,5 l ruisjauhoja
(20 g hiivaa)


Jos haluat nopeuttaa kohoamista, lisää hiiva kädenlämpöiseen veteen, jonka lisäät taikinajuureen. Lisää myös suola. Sekoita joukkoon jauhot ja alusta kunnolla.

Jätä leipätaikina kohoamaan liinan alle, kunnes taikina on noussut kaksinkertaiseksi. Tässä vaiheessa ota noin 1 dl kokoinen pala juurta talteen seuraavaa leipomiskertaa varten, jottei sinun tarvitse aloittaa enää juurenteosta. Juuri säilyy jääkaapissa noin viikon, mutta paljon pidempään pakkasessa. Itse pakastan aina juuren, kun en tätä kuitenkaan nyt ihan joka viikko tee.

Leivo taikinasta neljä pyöreää leipää. Ripottele pinnalle ruisjauhoja ja pistele haarukalla reikiä. Tee juomalasia apuna käyttäen reikäleivän reikä. Kohota leipiä vielä liinan alla kunnolla.

Paista 200 asteessa vartti. Ota leivät pois ja sumuta pinnalle vettä. Paista vielä toinen vartti. Kääri valmiit leivät heti liinaan, jotta pinnasta tulisi täydellinen.






Seuraavalla kerralla, kun teet leipää, ota valmis juuri pakkasesta/jääkaapista. Sekoita juuri leipäpalojen sijaan 1 litraan vettä ja 1 litraan jauhoja ja jätä muhimaan taikinan tekoa varten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti